BBC: Chelsean managerikaruselli vauhdissa – Sarrista ja Lampardista maksettava korvaus
Kuva: Getty Images
Chelsean on maksettava Derbylle neljän miljoonan punnan (noin 4,5 miljoonaa euroa) korvaus, jos se haluaa nimittää seuralegenda Frank Lampardin managerikseen, kertoo BBC.
Pelaajaurallaan Chelseaa 13 vuotta edustanut Lampard, 40, siirtyi viime kesänä Derbyn manageriksi ja johdatti joukkueen Englannin Mestaruussarjan nousukarsintafinaaliin, jossa Aston Villa oli kuitenkin vahvempi maalein 2-1.
Chelsean nykyinen manageri Maurizio Sarri on lehtitietojen mukaan siirtymässä Juventukseen. BBC:n mukaan seurat pääsivät torstaina periaatteessa sopuun italialaisvalmentajan siirrosta.
Sarri, 60, liittyi Chelseaan viime kesänä ja saavutti lontoolaisseurassa ensimmäisen pokaalinsa valmentajana, kun Chelsea voitti Eurooppa-liigan. Hän myös johdatti joukkueen Valioliigassa kolmanneksi ja Englannin liigacupin loppuotteluun, jonka Manchester City voitti lopulta rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
BBC:n mukaan Juventuksen on maksettava yli viisi miljoonaa puntaa, jotta Chelsea päästää Sarrin sopimuksestaan.
Lampardia odottaisi Chelseassa iso haaste. Hän on toiminut managerina vasta vuoden, ja Chelsea on juuri menettänyt parhaan pelaajansa Eden Hazardin, joka siirtyi Real Madridiin.
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa taas antoi Chelsealle 12 kuukauden siirtokiellon. Jos Chelsean valitus ei tuota tulosta, se ei saa hankkia pelaajia ennen ensi tammikuun siirtoikkunan sulkeutumista.
Lampard on aiemmin kertonut unelmakseen valmentaa Chelseaa, joka ei ole kuitenkaan BBC:n mukaan vielä ole ollut yhteydessä Derbyyn. Lampardin ja Derbyn sopimusta on jäljellä kaksi vuotta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit