Borussia Dortmundin toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzke uskoo, että Bayern München tekee palveluksen saksalaiselle jalkapallolle, jos se onnistuu hankkimaan laitahyökkääjä Leroy Sanén Manchester Citystä.

Saksan maajoukkuepelaaja Sané, 23, on ollut viime viikot yhdistettynä Bayerniin, jonka seurajohto on avoimesti julkisuudessa myöntänyt, että se tavoittelee häntä.

[readmore from=Sane-Leroy]

Sané aloitti ammattilaisuransa Dortmundin rakkaassa vihollisessa Schalkessa, eikä hänen mahdollinen siirtonsa Müncheniin ainakaan auttaisi Dortmundia Bayernin syrjäyttämisessä. Tällä kaudella Dortmund oli pitkään sarjakärjessäkin, mutta Bayern vei lopulta mestaruuden kahden pisteen erolla keltamustapaitoihin. Bundesliigan mestaruus oli Bayernille seitsemäs putkeen.

Watzken mukaan Sanén paluu Saksan pääsarjaan tekisi kuitenkin hyvää Bundesliigalle.

– Minusta se olisi todella hyvä asia, jos Bayern toisi Leroy Sanén, Saksan maajoukkuepelaajan, takaisin, kommentoi Watzke Bildille.

– Se kasvattaisi entisestään sarjan mielenkiintoa.

Borussia Dortmund on itse jo vahvistanut rivejään hankkimalla Nico Schulzin Hoffenheimista, Thorgan Hazardin Borussia Mönchengladbachista ja Julian Brandtin Bayer Leverkusenista.

Bayern München on jo vahvistanut hankkineensa Lucas Hernándezin Atlético Madridista, Benjamin Pavardin Stuttgartista ja Jann-Fiete Arpin HSV:stä.