Bosnia-peli nosti entisestään Huuhkajien itseluottamusta – ”Älyttömän kova tulos”

Suomen jalkapallomaajoukkue otti kovan päänahan lauantaina kaatamalla Bosnia-Hertsegovinan Teemu Pukin kahdella maalilla 2-0-lukemin Tampereella.
Suomen laitapuolustaja Jukka Raitala korosti kurinalaisen pelisuunnitelman avulla tullutta voittoa.
– Tietysti ihan älyttömän kova tulos. Bosnia on kuitenkin Euroopan yksi (suurista), ei nyt ehkä ihan siellä kärjessä, mutta kuitenkin kun katsoo missä vastustajan pelaajat pelaavat ja millaisia tuloksia he ottaneet, millainen rekordi heillä oli eilen matsia. Olisiko se ollut 12 peliä ja yksi tappio, Raitala totesi Suplan Week of Football -podcastissa.
– Siihen nähden pelattiin todella hyvä ottelu.
Raitala sai avausjakson lopulla pikakomennuksen kentälle, kun vahvasti ennen loukkaantumistaan pelannut Albin Granlund joutui jättämään kentän polvivamman takia.
– Huomasin sen tilanteen, että Albin piti vähän polvea ja piti sitten vähän lisää polvea. Siinä vaiheessa tajusin, että ehkä tässä saa mennä sisään. Muutama minuutti lämpöä, jos sitäkään ja sitten pääsin kehiin. Oli hyvä, että sai muutaman minuutin alle ennen puoliaikaa, että pääsi vähän peliin mukaan.
Vaihtopenkiltä näkemänsä perusteella Raitala ei kokenut, että Suomella olisi ollut nimekästä vierailijaa vastaan ongelmia tärkeässä EM-karsintakamppailussa.
[readmore from=Huuhkajat]
– Se oli koko ajan kontrollissa. Tiedettiin, mitä tehdään. Muutaman kerran he pääsivät meidän linjojen väliin mutta eivät saaneet sen vaarallisempia tilanteita aikaiseksi. Mielestäni onnistuimme varsinkin puolustussuuntaan ihan älyttömän hyvin. Toki kaksi hyvää maalia, mutta oltaisiin voitu voittaa neljä- tai viisi-nolla toisen puoliajan tilanteiden takia.
Suomen EM-karsintapelit jatkuvat tiistaina 11.6. vieraspelillä Liechtensteinia vastaan. Klo 21.45 Suomen alkavaa ottelu näkyy Viasat Jalkapallo -kanavalla, suoratoistopalvelu Viaplayssa ja Viafreessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä