Brasilia pisti murskajaiset pystyyn Copa Américassa – ”Yksi parhaista peleistämme”
Kuva: Getty Images
Brasilia varmisti lauantaina jatkopaikkansa Copa Américan alkulohkosta, kun se kukisti Perun peräti 5-0.
Maalinteossa onnistuivat Casemiro, Roberto Firmino, Everton, Dani Alves ja Willian. Gabriel Jesus olisi voinut kaunistella lukemia vielä lisäajalla rangaistuspotkusta, mutta Perun maalivahti Pedro Gallese torjui hyökkääjän yrityksen.
Kannattajat olivat antaneet Brasilian joukkueelle kovaa kritiikkiä ennen lauantain ottelua. Kotiturnauksensa avauksessa Brasilia voitti Bolivian 3-0, mutta se pelasi toisessa lohkopelissään Venezuelan kanssa maalittoman tasapelin.
Brasilian päävalmentaja Tite oli todella tyytyväinen lauantain ottelun jälkeen.
– Tämä oli yksi parhaista peleistämme. Hyvä kenttä helpottaa hyvän suorituksen saavuttamista, kommentoi Tite Goalin mukaan.
– Me syötämme keskimäärin 600 kertaa ottelussa, mutta emme olleet tehneet juurikaan maaleja. Tänään kehitimme tehokkuuttamme.
Tite toivoo, että Brasilia jatkaa samassa vireessä pudotuspeleihin.
– Meidän on jatkettava tätä peliä. Sanoin tauolla (3-0-tilanteessa) pelaajille, että meidän on oltava valmiina kaikkeen.
– Meidän on jatkettava samalla tahdilla, koska tämä on luonteemme, ja tietysti se antaa meille itseluottamusta.
– Me olemme täällä voittaaksemme ja me haluamme esittää hyvää jalkapalloa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Yhdysvallat lyttää huhut Iranin maajoukkueen MM-pannasta
- Hurjia MM-suunnitelmia karsastetaan Italiassa – ”Täyttä järjettömyyttä”

- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa