FC Lahti ja HIFK saivat pallon parhaimmillaan kehikkoon
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti ja Helsingin IFK pelasivat sunnuntaina Veikkausliigassa 0-0-tasapelin. Ottelu pelattiin Lahden stadionilla.
Avausjaksolla kotijoukkue piti palloa, mutta vieraat olivat lähempänä rikkoa kupparisen. Isännät pääsivät yrittämään maalintekoa etenkin kulmapotkuista.
Lahti joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa jo 38. minuutilla. Loukkaantuneen Pekka Lagerblomin tilalle tuli Jasin Assehnoun.
Heti perään IFK sai hyvän paineen Lahden maalille. Ensin Matias Hänninen pääsi laukomaan ja hetkeä myöhemmin pallo kimposi Torón jalasta tolppaan.
Toisen jakson alussa tilanteenpuolikkaita nähtiin kummassakin päädyssä, mutta maalia odoteltiin yhä.
Lahti joutui tekemään toisenkin vaihtonsa loukkaantumisen takia. Ville Salmikivi lähti vajaan tunnin kohdalla linkuttaen vaihtoon taktisen rikkeen jälkeen. Hänet korvasi Tim Marttinen.
IFK sai noin vartti ennen päätösvihellystä vapaapotkun Lahden rangaistusalueen tuntumasta, mutta Jani Bäckmanin laukaus oli kehno eikä tuottanut vaikeuksia kotijoukkueelle.
Toisen jakson paras paikka tuli 85. minuutilla Lahden Jani Tanskalle, joka pääsi puskemaan kulmapotkutilanteessa. Pallo oli jo matkalla kohti maalia, mutta se kimposi Hännisen päästä ylärimaan ja siitä takaisin peliin.
FC Lahti on 13 ottelun jälkeen yhdeksäntenä. Ottelun vähemmän pelannut HIFK on sen kanssa tasapisteissä, mutta paremman maalieron turvin edellä kahdeksantena.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun