Huuhkajapelaajan seurajoukkue ylsi hurjaan suoritukseen, vaikka joukkueen uskottiin putoavan – tämä tajunnan räjäyttävä maali ihastuttaa yhä
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaisedusteinen Esbjerg pelasi mielettömän kovan kauden Tanskan liigassa. Sarjan nousijajoukkue varmisti pronssiset mitalit yläloppusarjan viimeisellä kierroksella ja lunasti samalla paikan Eurooppa-liigan karsintoihin.
Joukkueessa pelaavat Huuhkajista tutut Markus Halsti sekä Joni Kauko. Myös nuori Noah Nurmi nähtiin päättyneellä kaudella kuudesti vaihtopenkillä sarjapeleissä, mutta debyyttiään 18-vuotias puolustaja ei vielä saanut.
Kauko ja Halsti sen sijaan lukeutuivat joukkueen avainpelaajiin.
– Se oli huikea saavutus meiltä koko joukkueena. Se oli ilmeisesti ensimmäinen mitali 15 vuoteen, minkä Esbjerg on saanut. Huikea kausi kaikin puolin. Esbjerg tuli toiseksi korkeimmalta sarjatasolta pääsarjaan eikä kukaan oikeastaan odottanut meiltä yhtään mitään tältä kaudelta. Kaikissa rankingeissa meidät pistettiin putoamisjoukkueisiin, Kauko kertoi Suplan Week of Football -podcastissa ja jatkoi:
– Sitten palaset alkoivat ns. loksahtelemaan kohdalleen siinä jossain vaiheessa kautta. Tuntui, ettei meitä oikeastaan kukaan pystynyt siinä tietyllä tavalla pysäyttämään. Itseluottamusta vaan kertyi enemmän ja enemmän.
Esbjergin kannattajien toimesta joukkueen vuoden pelaajaksi valittu Kauko iski joukkueelleen kauden tärkeimmän maalin jo maaliskuussa. Se osuma antoi joukkueelle mahdollisuuden taistella europaikasta.
Kauko teki 2-1-voittomaalin Vejleä vastaan lisäajalla, vaikka Esbjerg pelasi miehen vajaalla.
Kyseessä oli kaikkea muuta kuin tavallinen osuma. Vejlen maalivahti, kesken ottelun maalille astellut kakkosmolari Thomas Hagelskjaer oli saanut pallon käsiinsä ja käskenyt pelaajiaan nousemaan kohti Esbjergin maalia. Veskarin suunnitelmissa oli avata pallo pitkänä kohti vastakkaista kenttäpäätyä.
Lähes viimeiset voimansa aiemmassa tilanteessa tuhlannut Kauko oli jäänyt taustalle kärkkymään mahdollista irtopalloa. Hagelskjaer tiputti pallon eteensä laukoakseen sen pitkänä eteenpäin, mutta ei ehtinyt potkaista, sillä Kauko anasti pelivälineen takaa ja laukoi sen tyhjään maaliin.
Tuon maalin ansiosta Esbjerg pääsi ylempään loppusarjaan. Tasapelillä joukkue olisi jäänyt alempaan loppusarjaan, joten ei ihme, että pelaajat, Kauko, Esbjergin fanit ja jopa ottelun tulkinneet selostajat menivät sekaisin sensaatiomaalista.
– Se oli varmaan se yksi maali. Se oli aika ratkaiseva meidän koko kaudelle.
– Päästiin sen yhden voiton ja sen lopun maalin turvin top kutoseen ja sitä kautta meillä oli vielä mahdollisuus mitaleille, Kauko kertoi hymyillen.
Jos alla oleva video Kaukon maalista ei aukea, katso se täältä.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen