Huuhkajien kannattajat ottivat poliisin selitykset syyniin – ”Olin ihan varma, että tää oli joku parodiatili”
Kuva: Juha Tamminen
Uutisoimme viime viikonloppuna, että poliisi oli ottanut kiinni kaksi henkilöä Huuhkajien kannattajamarssin yhteydessä Tampereella ennen Suomen ja Bosnia-Hertsegovinan välistä EM-karsintaottelua soihtujen käytön takia.
Huuhkajien kannattajat ihmettelivät, miksi vieraskannattajille ei tehty samoin, vaikka myös bosnialaiskannattajien marssilla nähtiin soihtuja.
Sisä-Suomen poliisi selvensi tapahtumia keskiviikkona sosiaalisessa mediassa.
– Yleisjohtaja sanoi, että bosnialaisia soihdunkantajia oli keskellä kulkuetta, eikä heitä pystytty poimimaan sieltä. Heitä ei myöskään tunnistettu niin, että heitä olisi pystytty jälkikäteen sakottamaan, kommentoi poliisi Twitterissä.
Poliisi tarkensi myös, että suomalaisia soihdunkantajia tunnistettiin ja heille annettiin sakkoja, muttei otettu ”koppiin”.
Selitys bosnialaisten kannattajien erilaisesta kohtelusta ei kuitenkaan uponnut Huuhkajien kannattajille sellaisenaan. Poliisilta tiedusteltiin videomateriaalin kera, miksi soihduttaneita vieraskannattajia ei pystytty poimimaan kulkuesta. Videolla näkyy, että soihtuja kantavat henkilöt ovat kulkueen nokassa.
Hei @SiSuPoliisi, monta Bosnia-Hertsegovinan kannattajaa otettiin tänään kiinni soihtujen käytöstä?
#Huuhkajat
#Huuhkajat
Meinaakko että Tampereella on tuommoiset rauniot ym. kuin tuossa videossa näkyy?
PS. Kuka näistä twiiteistä vastaa?
Meinaakko että Tampereella on tuommoiset rauniot ym. kuin tuossa videossa näkyy?
Meinaakko että Tampereella on tuommoiset rauniot ym. kuin tuossa videossa näkyy?
Se oli kysymys, tämä vastaaja ei tuota paikkaa tunnistanut. Enempää en käytä työaikaani täällä. Työniloa teille.
Nuo kyseiset rauniot muuten löytyvät tänäkin päivänä Hotelli Ilveksen edustalta. Tunnetaan nykyään paremmin myös Pyynikin Brewhousena.
PS. Kuka näistä twiiteistä vastaa?
PS. Kuka näistä twiiteistä vastaa?
Kiitos tiedosta. Turha ihmetellä, miksi täällä ei vastata kommentteihin. Ei ole järin hyvää tahtoa täällä asioiden selvittelyyn.
Kiitos tiedosta. Turha ihmetellä, miksi täällä ei vastata kommentteihin. Ei ole järin hyvää tahtoa täällä asioiden selvittelyyn.
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa