Huuhkajien vahvuus? – Keskikenttäpelaaja avasi vaihtopelaajan sielunmaisemaa: ”Puhutaan isoista peleistä”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien keskikenttäpelaaja Robert Taylor on saanut ison pelillisen roolin Tromsø IL:n palapelissä. Hän on saanut vastuuta päävalmentaja Simo Valakarilta. Joukkueen alkukausi on ollut kuitenkin tulosten valossa karmaiseva. Pisteitä on kertynyt kymmenessä ottelussa vasta seitsemän, jonka myötä Tromsø on Norjan pääsarjassa viimeisenä.
– Joukkueen peli ei ole hirveän hyvin kulkenut. Saimme onneksi tärkeän voiton ennen
maajoukkuetaukoa. Muuten on ollut vaikeata, Taylor toteaa SuomiFutis-sivustolle.
– Olen pelannut itse hyvin. Olen päässyt pelaamaan linkkinä, keskellä ja kymppipaikalla, ja hyvin on mennyt, hän iloitsee varovaisesti.
Taylor vakuuttaa, että vaikeat ajat seurajoukkueessa eivät heijastu tekemiseen Suomen A-
maajoukkueessa.
– Meidän itseluottamus on sama, mitä se oli jo Nations Leaguessa. Se on hyvä.
– Tosi kiva ollut nähdä jätkiä. Maajoukkue antaa kivaa buustia, kun seurajoukkueella on mennyt huonosti. Sama voi olla joskus sitten toisinpäin, 24-vuotias pelimies toteaa.
Suomi kohtaa lauantaina EM-karsintojen kolmannessa ottelussa Bosnia-Hertsegovinan
loppuunmyydyssä Ratinassa Tampereella. Taylor tietää, että luvassa ei ole helppo iltapuhde.
– Onhan Bosnia kova jengi. Heillä on hyviä pelaajia ja pari nimekästä pelaajaa. Meidän onneksi Miralem Pjanic on pelikiellossa, mutta Edin Dzeko on esimerkiksi kova pelaaja. Kyllä se on kova joukkue.
Taylor sai vastuuta Markku Kanervan miehistössä vain neljä minuuttia karsintojen avausotteluissa Italiaa ja Armeniaa vastaan. Nyt hän janoaa lisää peliminuutteja.
– Kyllä se harmittaa, jos minuutteja ei tule, mutta pitää ajatella vain joukkuetta. Henkilökohtaiset peliajat eivät ole ykkössijalla. Olen iloinen jos joukkue voittaa, vaikka en pelaisi, ja surullinen jos häviäisi. Näissä puhutaan isoista peleistä, kovaa laukova keskikenttämies tietää.
Hän on jutellut Kanervan kanssa mahdollisesta pelipaikasta Suomen pelijärjestelmässä.
– Se on oikea tai vasen linkki. Myös piilokärkenä voin toimia. Tykkään leikata keskelle vasemmalta ja oikealla jalalla kiskaista. Se on mulle luonnollisempaa.
Näet Huuhkajien kaikki EM-karsintaottelut suomeksi selostettuna Viasatilta, Viaplaysta ja ilmaiseksi Viafreesta. Lauantain ottelu potkaistaan käyntiin klo 19.00.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järkyttävä video Walesin alasarjoista leviää – ”Pidättäkää hänet!”
- Ensimmäinen iso maa uhkaa vetäytyä MM-kisoista
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä

- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä