PSG myymässä lahjakkaimpia junioreitaan alehintaan – mistä oikein on kyse?
Kuva: Getty Images
Kerroimme torstaina, että Bayer Leverkusen on vahvistamassa rivejään PSG:n 19-vuotiaalla ranskalaislaituri Moussa Diabylla. Diabyn siirron uskotaan voivan varmistua vielä perjantain aikana. Leverkusen maksanee Diabysta 15 miljoonaa euron siirtokorvauksen, jota voi pitää varsin edullisena.
Pariisissa syntynyt Diaby on pelannut PSG:n organisaatiossa vuodesta 2013, liityttyään seuran junioreihin 14-vuotiaana. Hän ei ole kuitenkaan ainoa lahjakas juniori, josta PSG on luopumassa.
Siirtohuhuissa viedään vahvasti myös USA:n A-maajoukkuepelaaja Timothy Weahia, legendaarisen George Weahia pois Pariisista. Nyt 19-vuotias Weah liittyi PSG:hen niin ikään 14-vuotiaana, mutta nyt miehen kerrotaan olevan lähellä siirtoa Ligue 1:n päättyneen kauden kakkoseen Lilleen. Weahin siirtosumman uskotaan liikkuvan 10 miljoonan euron tietämissä.
Kolmantena myytävänä juniorina on mainittu 20-vuotias puolustaja Stanley N’Soki. N’Soki liittyi PSG:n junioreihin Weahin tavoin vuonna 2014. N’Sokista kiinnostuneina seuroina on mainittu Marseille, Lille, Borussia Dortmund, Ajax ja Eintracht Frankfurt. Hänen siirtosummansa uskotaan asettuvan kuuden miljoonan euron tuntumaan.
PSG outgoings, Timothy Weah very close to signing with Lille for a fee of €10 million reports @lequipe. Stanley Nsoki has offers from Lyon and Frankfurt and he is set to be sold for around €6 million. Diaby to Bayer on a five year contract for €15 million.
Hintergrund: PSG muss bis Ende Juni wegen FFP-Auflagen noch rund 30 Millionen Euro auftreiben. Nächster Verkaufskandidat: Timothy Weah. Diaby für 15 Millionen € ist ein sehr guter Deal für Leverkusen, morgen wird er unterschreiben. Großes Potential! #TransferUpdate #skytransfer
*BUNDESLIGA*
Sky Info: Leverkusen verpflichtet Moussa Diaby von Paris St. Germain
bit.ly/2WDCQFX
#SkyBuli
Sky Info: Leverkusen verpflichtet Moussa Diaby von Paris St. Germain
#SkyBuli
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa



