Sky: Bayern Münchenin avainpelaaja neuvottelee paluusta vanhaan seuraansa
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin toppari Mats Hummels neuvottelee paluusta Borussia Dortmundiin, kertoo Sky Sports Germany.
Saksalaispuolustaja Hummels, 30, on Bayernin kasvatti ja hän aloitti myös ammattilaisuransa müncheniläisseurassa, mutta siirtyi Dortmundiin helmikuussa 2009 vietettyään siellä jo vuoden lainalla.
Hän pelasi Dortmundissa 309 ottelua ja saavutti seurassa mm. kaksi Bundesliigan mestaruutta ja Saksan Cupin voiton. Hummels palasi Bayerniin kesällä 2016, ja sittemmin hän on voittanut punapaitojen kanssa kolmen vuoden aikana seitsemän pokaalia, joihin lukeutuu kolme Bundesliigan mestaruuspystiä.
Sky Sportsin mukaan Dortmund on maksamassa Hummelsista Bayernille 30 miljoonaa euroa. Hänen ja Bayernin sopimusta on vielä kaksi vuotta jäljellä.
Transfermarkt-sivuston mukaan Bayern maksoi Hummelsista kolme vuotta sitten 35 miljoonaa euroa.
Hän pelasi tällä kaudella Bayernin riveissä 33 ottelua.
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa