Suomalaiselostaja korostaa Teemu Pukin suurta muutosta Week of Football -podcastissa: ”Kaikella kunnioituksella, silloin oli vielä pientä pullamössöoireilua”
Kuva: Juha Tamminen
Juniorivuosista lähtien superlahjakas Teemu Pukki on puhjennut todelliseen kukkaansa.
Pukki, 29, takoi Englannin Mestaruussarjassa viime kaudella huikeat 29 maalia Norwichille ja A-maajoukkueessa ratkaisi maaleillaan Nations Leaguen lohkovoiton. Viime lauantaina Pukki piti pilkkanaan Bosnia-Hertsegovinan tähtisikermää kahdella maalillaan. Tiistaina Pukin odotetaan ratkaiseva EM-karsintaottelu Liechtensteinia vastaan.
– Meillä on tulikuuma Teemu Pukki. Hänelle riittää se yksi puolikas paikka. Hän on pelaaja, joka pystyy omilla loistavilla tappajan vaistoilla, pienessä tilanteissa käännähdyksillä, loihtimaan maalin, ylistää Viasatin selostaja Mikko Innanen Suplan Week of Football -podcastissa.
Innanen on seurannut Pukin uraa pitkään. Pukki koetti läpimurtoa Espanjassa vuosina 2008-2010, Saksassa 2011-2013 ja Skotlannissa 2013-2015. Sellaista ei nähty. Tanskassa vietetyt kolme väkevää kautta kehittivät Pukkia ja viime kausi Englannin Championshipissä oli kotkalaiskärjeltä aivan uskomaton.
– Kundi on muuttunut ulkoisesti ihan täysin. Kieltämättä kaikella kunnioituksella, Celticissä oli vielä pientä pullamössöoireilua, nyt kun sä katsot Temeä, hän on urheilija. Se työmäärä mitä tekee alaspäin Champioshipissä, hakee pääpalloja, tekee laidalla, painaa ja ottaa iskuja vastaan. Ei ole kiekkotermiä käyttääkseni pelkkä snaipperi, vaan hänellä on valtava työmoraali peli toisensa jälkeen ja tekee 29 maalia, Innanen ylistää.
Suomen ja Liechtensteinin välinen ottelu alkaa klo 21.45 Suomen alkavaa ja se näkyy Viasat Jalkapallo -kanavalla, suoratoistopalvelu Viaplayssa ja Viafreessa.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”