Suomifutiksen legenda sai hanat auki – ketsuppipullo aukesi hattutempulla
Juho Mäkelää voi hyvällä omatunnolla tituleerata Suomifutiksen legendaksi. Onhan Kirurgi Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas ja sarjan kaikkien aikojen maalitilastossa neljäntenä.
Mäkelä voitti maalikuninkuutensa HJK:ssa (vuosina 2005 ja 2010) ja palasi täksi kaudeksi kotikaupunkiinsa Ouluun. Kaikkiaan 12 Veikkausliigassa vietetyn kauden – ulkomaan vuosiakaan unohtamatta – jälkeen Mäkelä sai tällä kaudella ensikosketuksensa Suomen toiseen sarjatasoon, kun hän liittyi AC Oulun miehistöön tavoittelemaan nousua pääsarjaan.
Juhannusviikonloppuna 36 vuotta täyttävän ”Kirurgin” startti Ykkösessä oli kuitenkin nihkeä, sillä ensimmäiset kahdeksan ottelua eivät tuottaneet maalisarakkeeseen ainuttakaan osumaa. Tänään sunnuntaina kaikki kuitenkin muuttui.
Mäkelä pani pallon kolme kertaa kotijoukkue EIF:n verkkoon, ja havainnollisti ketsuppipulloilmiön mitä tyylikkäämmin hattutempulla. Kukaan muu ottelun pelaajista ei maalintekoon pystynytkään, joten AC Oulu voitti ottelun 3-0. Täysi pistepotti teki nihkeähkösti kauden aloittaneelle AC Oululle erittäin hyvää, sillä Haka ja TPS ovat päässeet Ykkösen kärjessä jo pienelle karkumatkalle.
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
