Yhdysvaltojen kapteeni sai joukkuekaverinsa tuen sanasodassa Donald Trumpia vastaan: ”Tiedän, että sinua riepoo naiset, joita et voi hallita”
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen naisten maajoukkueen puolustaja Ali Krieger on asettunut joukkueen kapteenin Megan Rapinoen tueksi sanasodassa maan presidenttiä Donald Trumpia vastaan.
Rapinoe ei kuulu Trumpin kannattajiin. Hän on jättänyt kansallislaulun laulamatta ennen otteluita protestoidakseen Trumpiin politiikkaa ja aiemmin hän myös polvistui kansallislaulun aikana.
Parhaillaan käynnissä olevien MM-kisojen aikana Rapinoelta kysyttiin, onko hän innoissaan mahdollisesta vierailusta Valkoiseen taloon (Yhdysvaltain presidentin virka-asunto), jos joukkue voittaa maailmanmestaruuden.
Rapinoe vastasi voimasanoja käyttäen, ettei ”todellakaan ole menossa” ja epäili, että Yhdysvaltojen joukkuetta ei ole edes kutsuttu Valkoiseen taloon.
Trump vastasi Rapinoelle keskiviikkona sosiaalisessa mediassa ja syytti häntä kunnioituksen puutteesta kotimaataan kohtaan.
MM-kisoissa Rapinoen kanssa pelaava Krieger asettui kapteeninsa tueksi myös Trumpia vastaan.
– Liittyen presidentin tämän päivän twiittiin. Tiedän, että sinua riepoo naiset, joita et voi hallita toi kopeloida, mutta minä pysyn Rapinoen rinnalla ja jätän myös tämän (vierailun Valkoiseen taloon) tällä kertaa väliin, kommentoi
– En tue tätä hallitusta tai sen taistelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, maahanmuuttajia ja kaikkein heikompia vastaan.
In regards to the “President’s” tweet today, I know women who you cannot control or grope anger you, but I stand by @mPinoe & will sit this one out as well. I don’t support this administration nor their fight against LGBTQ+ citizens, immigrants & our most vulnerable.
“Dissent is the highest form of patriotism.”
Thank you for your leadership @mPinoe.
Love & Solidarity.
Thank you for your leadership @mPinoe.
Love & Solidarity.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan