Huipputoppari paljasti hylänneensä Juventuksen ja Manchesterin seurojen tarjoukset siirtyäkseen Internazionaleen – ”Conte on kuin Simeone”
Diego Godín siirtyi ilmaisella siirrolla Internazionaleen heinäkuun alussa.
33-vuotiaan uruguaylaistopparin Internazionale-siirto oli julkinen salaisuus läpi kevään. Godínin sopimus Atléticon kanssa päättyi, eikä Atlético tarjonnut Godínille topparia miellyttävää jatkosopimusta ja uruguaylainen päätti vaihtaa maisemaa.
Godín kertoi Gazzetta dello Sportille hylänneensä Juventuksen, Manchester Unitedin ja Manchester Cityn tarjoukset ennen siirtoaan Interiin.
– Vuosi sitten Juventus ja Manchester United tekivät minulle tarjoukset. Vuotta aiemmin Manchester City oli kiinnostunut ja teki tarjouksen. Silloin minulla oli kuitenkin sopimus Atléticon kanssa, enkä halunnut lähteä.
– Tällä kertaa kyseessä oli erilainen tilanne, koska minulla päättyi sopimus. Yksikään kolmikosta ei onnistunut vakuuttamaan minua samalla tavalla kuin Inter, Godín kertoi.
Godínin mielestä Interin päävalmentaja Antonio Conte muistuttaa paljon Godínia seitsemän ja puolen vuoden ajan valmentanutta Diego Simeonea.
– Conte muistuttaa minua paljon Simeonesta. He elävät jalkapalloa samanlaisella intohimolla, keskittyvät yksityiskohtiin ja saavat kaikki irti pelaajistaan. Conte vaikuttaa ihmiseltä, jolle asiat ovat hyvin selviä. Hän tietää, mitä haluaa ja menee suoraan asiaan. Pelaajalle se on ideaalista.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé