Jesse Joronen avasi huippusiirtoaan Serie A:han – tavoite täyttyi ennen aikojaan: ”Seria A on yksi maailman kauneimmista jalkapallosarjoista”

Huuhkajien maalivahti Jesse Joronen siirtyy kolmen vuoden sopimuksella Seria A -seura Brescian riveihin. Jo pitkään uumoiltu siirto toteutui lopulta pikavauhtia torstaina – vielä alkuviikosta Joronen oli entisen seurajoukkueensa, FC Kööpenhaminan, harjoitusleirillä.
Asiat sujuivat lopulta nopeasti, sillä jo juhannuksen tienoilla oli kaikki siirron yksityiskohdat sovittu. Tietyt tekniset seikat kuitenkin pitivät siirron jäissä tähän päivään asti.
– Lähtö Kööpenhaminasta tuli suunniteltua aikaisemmin. Alusta alkaen oli ajatus ja yhteinen tavoite, etten olisi pelannut koko pitkää sopimustani FC Kööpenhaminan kanssa loppuun. Tavoitteissa oli iso siirto ehkä vuoden kuluttua, mutta se, että asia toteutui jo nyt, on hieno asia, Joronen kertoi SuomiFutis-sivustolle.
– Kun Serie A -seura osoittaa kiinnostusta, se herättää varmasti kenet tahansa pelaajan. Jos tuollainen mahdollisuus tulee, siihen kannattaa ainakin omasta mielestäni tarttua. Olen tosi iloinen, että homma saatiin maaliin.
Jesse Jorosen matka Simpeleeltä Seria A:han on kovan työn tulos. Pari loukkaantumista on jarruttanut suunnitelmia, mutta määrätietoisesti Joronen on raivannut tiensä suurille näyttämöille. Tanskan sarjasta muodostui lopulta ratkaiseva astinlauta, aivan kuten Huuhkajien maalivahtipari Lukas Hradeckylla. Uutta haastetta Joronen odottaa innolla ja käy jopa hieman runolliseksi.
– Seria A on yksi maailman kauneimmista jalkapallosarjoista. Odotan innolla, että pääsen pelaamaan siellä ja kohdata joitakin maailman parhaista pelaajista, Joronen ennakoi.
Brescia voitti viime kaudella Serie B:n mestaruuden ja nousi pääsarjaan. Viime vuosina ei ole juurikaan menestystä tullut, sillä 2000-luvulla Brescia on ollut pääosin Serie B -joukkue. Mutta vuosien varrella Brescian paitaa ovat kantaneet monet suurpelaajat kuten Roberto Baggio, Gheorge Hagi ja Pep Guardiola.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä