SJK hankki isokokoisen topparin – ”Olen jättänyt taakseni kaiken muun elämässäni”
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerho tiedottaa solmineensa pelaajasopimuksen isokokoisen senegalilaistopparin Samba Bengan kanssa.
192-senttinen Benga, 22, on jo tullut suomalaisille jalkapallon ystäville tutuksi pelatessaan tällä kaudella Ykkösessä EIF:n miehistössä.
SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko pitää Bengaa ennen kaikkea tulevaisuuden pelaajana. Hänen mukaansa tämä ei ehkä ole vielä täysin valmis Veikkausliigaan.
– Tiesin jo etukäteen tänne tullessani, että tämä on iso ja kunnianhimoinen seura. Yllätyin kuitenkin, kuinka hyvin minut otettiin vastaan. Tämä tuntui heti kuin perheeltä. Kaikki olivat seurassa yhtä suurta perhettä. Näin pelissä kuinka kannattajat ja pelaajat juhlivat yhdessä, ja treeneissä juttelin pelaajien kanssa lisää. He ottivat minut todella hyvin vastaan, Samba Benga kertoo SJK:n verkkosivuilla.
– Olen jättänyt taakseni kaiken muun elämässäni ja teen kaikkeni jalkapallon eteen. Minä rakastan jalkapalloa ja tämä on minun elämääni. Olen erittäin määrätietoinen ja haluan mennä eteenpäin urallani, aivan huipulle asti. Olen valmis tekemään kaikkeni sen eteen.
Benga sai jalkapallo-oppinsa Italiassa. Hän on pelannut uransa aikana myös Romaniassa.
Nuori puolustaja Samba Benga ja SJK pelaajasopimukseen. Lue lisää pelaajasta SJK:n nettisivuilta. #SJKfi #Veikkausliiga
Tästä lukemaan:
sjk.fi/w/samba-benga-…
Tästä lukemaan:
sjk.fi/w/samba-benga-…
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
