USA:n supertähti Megan Rapinoe oli syystä sivussa välieräkamppailusta: ”En ollut vielä valmis”

Yhdysvaltojen hyökkääjätähti Megan Rapinoe istui hieman yllättäen eilisen välieräottelun Englantia vastaan penkillä. 33-vuotiaan kapteenin puuttumista avauksesta hämmästeltiin ennen pelin alkua.
Rapinoe paljastaa nyt poissaolon johtuneen reisivaivasta. Joukkueen johtohahmo loukkaantui Ranska-puolivälierän loppuhetkillä.
Rapinoen avauksessa korvannut Christen Press vastasi pelin ensimmäisestä maalista.
– Se vain teki pelistä lopulta tiukemman. En ollut vielä valmis tänään. Nyt tunnen oloni paremmaksi ja odotan olevani valmis finaaliin.
– Ehkäpä he eivät tarvitse minua finaalissa. Ehkäpä minut siirrettiin vain sivuun, supertähti vitsaili lehdistölle.
Rapinoe on tehnyt kisojen aikana viisi maalia. Hyökkääjä on noussut myös kentän ulkopuolella esille yhteenotoistaan Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kanssa.
USA:lla oli ottelun loppuhetkillä tukalat oltavat. Ensin Englannin Ellen Whiten tasoitusmaali hylättiin paitsiona. Myöhemmin maalivahti Alyssa Naeher torjui rangaistuspotkun.
[readmore from=Rapinoe-Megan]
Rapinoe myöntää, että ottelun seuraaminen sivusta tuntui ajoittain pahalta.
– Se oli hirveää. Niin stressaavaa. Tähän peliin antaa kaikkensa.
– Se olisi iso suoritus häneltä siihen paikkaan. On yksi asia ampua rangaistuspotku. On toinen asia torjua se, Rapinoe kehui Naeheria.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan