Antti Muurinen haltioissaan HJK:n tähtihankinnasta: ”Värikäs lisä koko liigaan”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n viisi kertaa Suomen mestariksi luotsannut Antti Muurinen luottaa, että helsinkiläisiltä nähdään vielä väkevä syksy. Valmentajanvaihdos ja tuoreet hankinnat ovat piristäneet joukkuetta aneemisen kauden alkupuoliskon jälkeen.
Antti Muurinen, mitä odotat HJK:lta Veikkausliigassa näin eurokiireiden keskellä?
– Mä uskon, että Riika-ottelun hyvä tulos antoi hyvät lähtökohdat pärjäämiselle. Kuusi uutta hankintaa mahdollistaa rotaation. Ilves on kuitenkin alkanut päästää vastustajia johtoon. Pikkusen se juna tökkii. Kaikki enteilee tiivistä syksyä. Mestaruus on monen joukkueen kauppa. Inter on positiivinen tällä hetkellä ja myös KuPS:lla on oma mahdollisuus. Kova kisa enteilee mielenkiintoista syksyä.
Eli HJK:ta ei voi laskea pois mestaruuskamppailusta?
– Ei missään nimessä. Jos Riikaa vastaan tulee hyvä tulos vielä uudestaan, niin se antaa
lisäpotkua.
Yksi HJK:n uusista hankinnoista on Suomen A-maajoukkuerinkiin kuuluva Petteri Forsell. Mitä mieltä olet tästä hankinnasta?
– Aivan loistava! Olen tykännyt hänestä aina, vaikka häntä on pidetty pienenä ja pyöreänä.
Parhaita pelaajia, jolla on niin tasaiset kaksi jalkaa. Pelimies, persoona ja tyyppi, joka tuo
värikkään lisän koko liigaan. Hyvä homma. Mieluummin hänen kannattaa pelata mestaruudesta Suomessa kuin Puolassa ykkösdivisioonaa, Muurinen toteaa.
HJK:lla on seuraavaksi kotonaan vastassa arkkivihollinen FC Lahti. Onko kolme pistettä ainoa asia, mikä Klubille kelpaa ottelusta?
– Lahdella on myös pari uutta vahvistusta. Jännä jengi, joka voi kaataa kenet tahansa välillä. Eurocupin keskellä, kun kohtaa liigajoukkueen, niin se on vaikea peli kaikkine rotaatioineen. Tässä kohtaa HJK:n tilanne on kuitenkin erilainen. Uusia pelaajia on tullut ja nyt on spiriitti päällä. Veikkaan, että HJK voittaa tämän pelin vaikka väkisin, jotta sarjan kärkijoukkueet eivät pysty tekemään kaulaa, mestarivalmentaja ennakoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous