Bundesliigasta yllättävä jatkosopimusuutinen – alhainen ulosostohinta ei jää yhdeltäkään Euroopan jätiltä huomaamatta

© Kuva: Getty Images

Saksan maajoukkuehyökkääjä Timo Wernerin tulevalla seurasiirrolla on spekuloitu jo todella pitkään. 23-vuotiaasta Werneristä ovat olleet kiinnostuneita muun muassa Liverpool, Real Madrid ja Bayern München. Pitkään pidettiin melko selvänä, ettei Werner allekirjoittaisi jatkopahvia, joten hänen seuransa RB Leipzig myisi hyökkääjän joko tänä kesänä tai viimeistään tammikuussa siirtokorvauksen saadakseen.

Sunnuntaina itäisestä Saksasta julkaistiin kuitenkin iso uutinen, sillä RB Leipzig oli päässyt yhteisymmärrykseen Wernerin kanssa jatkosopimuksesta. Wernerin uusi sopimus ulottuu kesään 2023 asti.

Werner on pelannut RB Leipzigissa vuodesta 2016 lähtien. 116 ottelussa hän on tehnyt 62 maalia ja syöttänyt 28. Werner on ollut seuransa paras maalintekijä sen historian kaikilla kolmella bundesliigakaudella.

– Kävimme intensiivisiä keskusteluja pitkän aikaa ja näimme paljon vaivaa Timon suhteen, kertoen hänelle arvostuksestamme. Olemme iloisia, että asioihin on saatu selvyys, ja Timo on jatkossakin tärkeä palanen joukkuettamme, RB Leipzigin toimitusjohtaja Oliver Mintzlaff kommentoi.

– Oikeiden päätösten tekemisessä kestää joskus yksinkertaisesti kauemmin. Nyt voin keskittyä täysin siihen, että joukkuemme pelaa taas mahdollisimman menestyksekkään kauden, Werner itse toteaa.

Vaikka Werner sopimustaan kolmella vuodella jatkoikin, pidetään mediassa edelleen hyvin mahdollisena, että Saksan maajoukkuehyökkääjä saattaa vaihtaa ensi kesänä maisemaa. Nyt on kuitenkin ilmaissiirron mahdollisuus suljettu pois.

Kickerin mukaan Wernerin sopimukseen on rustattu 30 miljoonan ulosostopykälä. Summaa voi pitää lähes käsittämättömän alhaisena pelaajana, jonka muun muassa Transfermarkt listaa 65 miljoonan euron arvoiseksi.

Werner on tehnyt 25 A-maaottelussaan Saksalle kymmenen maalia, ja matala ulosostohinta pitänee huolen siitä, että tarjouksia ei tulevana kesänä todellakaan taida tulla puuttumaan. Jo nyt saksalaismediassa povataan Werneristä (myös) tulevan kesän siirtomarkkinoiden kuumimpia nimiä.


Lunasta 50€ ilmainen live-veto Huuhkajien EM-avaukseen! 

  1. Avaa tili Betssonille alapuolen napista ja tee talletus.
  2. Lyö vähintään 1€ 1×2-veto Suomelle Liechtensteinia vastaan.
  3. Suomen voittaessa saat 50€ ilmaisen livevedon Suomen ensimmäiseen EM-otteluun!