Cristiano Ronaldolta koskettava puhe Lionel Messille – jopa Uefan puheenjohtaja taputti puheenvuorolle: ”En tiedä onko tällaista tapahtunut koskaan aiemmin”

Torstaina palkittiin viime Mestarien liiga -kauden parhaita Monacossa. Paikalla oli totta kai viime vuodet jalkapalloa hallinneet jättiläiset Lionel Messi sekä Cristiano Ronaldo.
Messi ja Ronaldo ovat kieltämättä jättäneet jälkensä jalkapallohistoriaan. Jokaisella jalkapalloa seuraavalla on mielipide siitä, kumpi heistä on maailman paras. Se kertokoon omaa kieltänsä kahden huippupelaajan jäljestä jalkapallon historiaan.
Ronaldo siirtyi reilu vuosi sitten Juventukseen. Samalla Messin ja Ronaldon kiihkeä taistelu paremmuudesta päättyi La Ligassa. Torstaina Ronaldo piti upean puheenvuoron Monacossa Uefan järjestämässä tilaisuudessa. Ronaldo ja Messi istuivat vierekkäin seuraamassa palkintojenjakoa.
– Olemme jakaneet tämän lavan 15 vuoden ajan, minä ja hän. En tiedä onko tällaista tapahtunut koskaan aiemmin jalkapallossa. Samat kaksi kaveria koko ajan, Ronaldo aloitti ja puhui koko ajan Messiin katsoen.
– Se ei ole helppoa, kuten tiedät. Totta kai meillä on hyvä suhde, vaikka emme ole käyneetkään illallisella, ainakaan vielä, mutta toivottavasti tulevaisuudessa, Ronaldo totesi.
Samaan aikaan kamera nappasi Uefan puheenjohtaja Aleksander Čeferinin kuviin, joka alkoi taputtaa Ronaldon puheenvuorolle.
– Ikävöin toki pelaamista Espanjassa. Meillä oli tämä kaksintaistelu, joka on kestänyt 15 vuoden ajan. Hän puski minua eteenpäin, ja minä häntä. On hienoa olla osa jalkapallohistoriaa. Minä olen siellä ja totta kai hän (Messi) on myös siellä, Ronaldo sanoi.
Tällä kertaa Ronaldo ja Messi jäivät toiseksi, kun Uefan vuoden miespelaajaksi valittiin Liverpoolin toppari Virgil van Dijk. Messi sen sijaan valittiin Mestarien liigan viime kauden parhaaksi hyökkääjäksi.
Jos et näe alla olevaa videota, voit katsoa sen tästä.
@Cristiano & Messi at the #UCLdraw
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä