Eintracht Frankfurt – Strasbourg: isännät takaa-ajossa
Kuva: Getty Images
Eurooppa-Liiga
Eintracht Frankfurt – Strasbourg
Torstai 29.08. klo 21:30
Eurooppa-Liigan lohkoihin karsitaan vielä yhden kierroksen verran ja torstaina pelataan toisia osaotteluita. Eintract Frankfurt hävisi Strasbourgille vieraissa 1-0 ja sillä on kotona paineet tehdä tarvittava jatkoonpääsyn varmistamiseksi. Markkinat ovat laskeneet saksalaiset jytkysuosikiksi, mutta onko asia näin yksioikoinen?
Ensimmäisessä osaottelussa Frankfurt hallitsi palloa, mutta ei saanut hyökkäyspäässä mitenkään ihmeitä aikaiseksi. Tasapeli ei olisi ollut väärä tulos ottelusta, mutta Strasbourg piti pakkansa kasassa ja jätti Eintrachtin nuolemaan näppejään. Kevin Zohi iski ottelun ainoan maalina reilun puolen tunnin kohdalla. Aikaisemmilla UEL-karsintakierroksilla Frankfurt selvitti kevyemmät vastukset parastaan antamatta. Kotimaan sarjassa joukkueella on kahden kierroksen jälkeen tilillään kotivoitto ja vierastappio.
Strasbourg on Ranskan liigassa vielä voitoitta kolmen kierroksen jälkeen. Tässä ottelussa ranskalaisten voisi odottaa lähtevän varovaisella vastaiskutaktiikalla liikenteeseen. Vierasmaali auttaisi jatkoonpääsyssä paljon, mutta se ei tule helpolla – varsinkin kun ranskalaisten saldo vierasmatseista Euroopassa ei ole mitenkään imarteleva.
Lyö vetoa otteluun:
Toisessa osaottelussa saattaa maaleja tulla enemmän kuin ensimmäisessä – paikkoja oli edellisessäkin matsissa ja pelin luonne tulee olemaan erilainen ranskalaisten johtoaseman vuoksi. Otan vetosuositukseksi molempien joukkueiden onnistumisen maalinteossa: Molemmat joukkueet tekevät maalin – KYLLÄ kertoimella 2,19. LYÖ VETO tarjoilee peräti 150% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 250 euroa pelirahaa. Lunasta in 150% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 250€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen