Petsipappa kuvaa kipeää nuoruuttaan ja kertoo, miten rakkaus brittijalkapalloon on leimahtamisensa jälkeen kestänyt läpi vuosikymmenten.
Tekeekö Teemu Pukki maalin? Saat jättikertoimen 50,00
Perjantaina alkaa Valioliiga. Kerron lyhyesti, miten sain elinkautisen brittijalkapalloon – näitä elinkautisiahan minulla riittää, mutta itse olen ristini valinnut.
1970-luvulla ei viihdettä tullut joka tuutista aivan samalla paineella kuin nykyään. Radiossa oli asiapitoinen Yleisohjelma ja viihteellisempi Rinnakkaisohjelma. Televisiossa oli TV1 ja TV2. Niillä mentiin. Lauantaisin Yleisradio sivisti kansaa brittifutiksella, sillä ottelut olivat jo silloin Vakioveikkauksen kohteena. Eihän niistä joukkueista kellään liikaa tietoa ollut. Monet arvailivat tai valitsivat fiilispohjalta suosikkijoukkueensa kuitille. Joku saattoi jopa katsoa sarjataulukkoa pelivalintojensa pohjaksi. Kaikkein valveutuneimmat lukijat Veikkaus-Lotto lehteä. Se olikin jo todellisen asiantuntijan merkki.
En tarkalleen muista, minkä ikäinen olin ensimmäisten jalkapallolähetysten iskiessä tajuntaani. Lähetykset saarivaltiosta tuntuivat jotenkin tarunhohtoisilta. Stadionilla pulisonkimiehet painivat mudassa ja kymmenet tuhannet lädit mylvivät katsomossa. Siis kannustivat joukkuettaan. Aivan ennenkuulumatonta ja julkeaa. Ja sitten studiossa samettiääninen mies, syvät huokaukset, tulitikun raapaisut savuketta sytytettäessä. Aulis Virtanen. Rauhallinen herrasmies, joka yritti välittää katsojille tietoa hyvin rajallisilla työkaluilla.
Eihän sitä onnea aina ihan koko matsia kestänyt. Jalkapallolähetykset tulivat TV2:lta, mutta TV1 lähetti klo 18:15 – siis noin tunnin kohdalla jalkapallo-ottelusta – Lauantaitanssit ja rakkaiden vanhempieni oli nähtävä se. Tanssit juontaneen Heikki Hietamiehen naama alkoi viikkojen, kuukausien, vuosien mittaan hieman tympimään. Eikä se ollut Heikin oma vika: Heikkihän on hieno mies ja viihteen suurlähettiläs. Edes ohjelman puolivälissä täkyksi heitetty nuorisomusiikkipätkä ei lohduttanut. Sitten puolen tunnin kidutuksen jälkeen varttia vaille seitsemän lähetys takaisin kakkoselle ja Englannista nähtiin vielä lisäaika. Kova lapsuus, eikö?
Nyt on menossa viides vuosikymmen brittijalitsun parissa ja kyllähän se edelleen on pimeiden päivien pelastus ja rentoutuksen lähde. Jotain vinoutuneesta persoonastani kertoo, että olen myös 70-luvun iskelmän suurkuluttaja. Ja Hietamiehen Heikkikin on saanut jo anteeksi.
Perjantaina pistän lähetyksen päälle, eikä sen kesken tule Lauantaitansseja. Pistän lasiin jotain märkää ja toivon salaa, että Teemu Pukki tekisi maalin.