Huuhkajamaalivahti pääsee pelaamaan Cristiano Ronaldoa vastaan: Olen tosi etuoikeutetussa asemassa”
Kuva: Juha Tamminen
Jesse Joronen karisteli Tanskan tomut jaloistaan ja siirtyi torjumaan palloja yhteen maailman kovimmista jalkapallosarjoista – Serie A:han.
Joronen, 26, pelaa ensimmäistä kauttaan Serie A:ssa. Huuhkajavahti starttaa kauteen 2019-2020 Brescian ykkösmaalivahdin roolissa. Joronen pääsee pelaamaan viikoittain jalkapallomaailman supertähtiä vastaan, kuten Juventuksen Cristiano Ronaldoa.
Jorosella ei ole varsinaista listaa tähdistä, ketä vastaan hän odottaa eniten pääsevänsä pelaamaan.
– Ei oikeastaan ole, tai on niitä vähän joka joukkueessa. Itselle hienoa ja siistiä nyt tehdä sitä illasta toiseen, minkä takia tehnyt niin paljon töitä. Joka viikko pääsee haastamaan itseään todella, todella hyviä pelaajia vastaan. Se on miksi tämä tuntuu mielekkäältä ja tekee sarjasta tosi mielenkiintoisen. Olen tosi etuoikeutetussa asemassa, että saan pelata tässä sarjassa, Joronen iloitsee SuomiFutis-sivustolle
Serie A:n vetovoima on kasvanut tasaisesti. Serie A:n kärkijoukkueet ovat kyenneet houkuttelemaan yhä enemmän nimimiehiä riveihinsä.
– Onneksi olen täällä, Joronen myhäilee.
[readmore from=Joronen-Jesse]
Brescia nousi täksi kaudeksi Serie A:han. Jorosella ei ole kokemusta Italian pääsarjasta, joten tavoitteet tulevalle sesongille ovat varovaiset.
– Lähden tavoittelemaan tietysti hyvää kautta, ei sitä mitään muuta kannata lähteä tavoittelemaan. Itsellä kun on ensimmäinen kausi Serie A:ssa, niin ei ole ensikäden tuntumaa millaista meno tulee olemaan. Tällä hetkellä on hyvä ja odottavainen fiilis. Luottavainen sen suhteen, että saadaan homma toimimaan, Joronen toteaa.
Italian Serie A käynnistyy Parman ja Juventuksen kohtaamisella lauantaina klo 19.00 Suomen aikaa. Brescia avaa oman kautensa sunnuntaina klo 21.45 Cagliarin kotikentällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti