Onni Valakarille kauden viides osuma komealla pommilla – ”Uskomattoman kaunis”

Viime viikolla 20 vuotta täyttänyt Onni Valakari teki sunnuntaina kauden viidennen maalinsa Norjan pääsarjassa. Nuori suomalainen pyssytti isänsä Simon valmentamalle Tromsø IL:lle 2-1 -maalin, kun Tromsø katkaisi neljän ottelun voitottoman putkensa. Loppunumerot kirjattiin Brann Bergen 2, Tromsø 3. Päänahkaa voi pitää kovana, sillä kotijoukkue Brann on Eliteserienissä viidentenä ja Tromsø putoamiskamppailussa.
Valakarin maali oli seuran twiitin mukaan ”uskomattoman kaunis”. Valakari otti pallon alas oikealla jalalla ja tykitti 17 metristä vasurilla takakulmaan. Toisessa twiitissä Valakarin laukausta kuvailtiin ohjukseksi.
Sekä Onni Valakari että Suomen A-maajoukkueen Robert Taylor ja Juha Pirinen pelasivat ottelussa täydet peliminuutit.
#Huuhkajat
Norjalaiset jalkapallon ystävät äityivätkin pohtimaan, kuinka pitkään Tromsø saa vielä Onni Valakarista nauttia ennen kuin isommat seurat vievät miehen mennessään. Toisen mielestä Valakarilla alkaa olla jo riittävästi materiaalia hienoon YouTube-koosteeseen. Suomalaisen toivotaankin alkavan pelata lähempänä vastustajan kuin omaa maalia, kun viimeistelytaidot ovat tuota luokkaa.
Valakarin viisi maalia riittävät Norjan pääsarjan maalitilastossa jaettuun 15. sijaan.
Tromsøn suomalaisnelikko saattaa olla pian myös viisikko, sillä Häckenin toppari Juhani Ojala on yhdistetty huhuissa Tromsøön.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä