Saksan mahtiseura Bayern München sai hiljattain kovan vahvistuksen, kun FC Barcelonan keskikenttämies Philippe Coutinho liittyi punapaitojen riveihin vuoden pituisella lainasopimuksella.

Halvalla brassi ei irronnut. Bayern maksaa Barcelonalle Coutinhon lainaamisesta 8,5 miljoonaa euroa sekä Coutinhon palkan.

Bayernilla on pelaajaan osto-optio, joka on suuruudeltaan 120 miljoonaa euroa.

Bayernin manageri Niko Kovac ilmoitti torstain lehdistötilaisuudessa, ettei Coutinho ole joukkueen avauskokoonpanossa lauantain ottelussa Schalkea vastaan. Kovac perusteli valintaansa kertomalla, ettei tuore hankinta ole vielä 90 minuutin kunnossa.

– Hän on sanonut niin itsekin, emmekä halua ottaa mitään riskejä. Hän on harjoitellut vain kahden viime viikon ajan, joten hänen täytyy kiriä, Kovac sanoi NST:lle ja tähdensi, että Coutinho tulee kyllä olemaan joukkueen kokoonpanossa Schalkea vastaan.

Kovac kertoi myös sen, että Internazionale Milanosta lainattu Ivan Perisic saattaa sen sijaan olla jopa avauksessa.

Coutinho, 27, siirtyi Barcelonaan vuonna 2018 suurin odotuksin Liverpoolista. Viime kausi oli häneltä kuitenkin vähintään pieni pettymys, ja Blaugranan kannattajatkin antoivat kritiikkiä Coutinholle tämän otteista Espanjan mestarijoukkueen riveissä.

Coutinhon otteita paljon Liverpoolin-aikoina seurannut Viasatin selostaja Mikko Innanen uskoo Bayernin hyötyvän tuoreesta hankinnasta ja Coutinhon saavan siirron myötä uutta puhtia uralleen.

– Tämä oli varmasti todella tervetullut hankinta ja vahvistus Bayernille. Kauden avausottelun 2-2-tasapeli kotiottelussa Hertha Berliniä vastaan oli pettymys. Kaikki kunnia Herthalle, koska heille se oli kova tulos ja Bayernille karmea pettymys, Innanen toteaa SuomiFutis-sivustolle.

Tilanteiden valossa yllätystasapeli ei ollut selostajakonkarista huutava vääryys.

– Bayernin materiaali ei ollut riittävän leveä. Arjen Robben ja Franck Ribéry eli Robbery lopetti, ja olihan heillä ikääkin, mutta viimekin kaudella Bayernin pelejä selostaneena muistan, että kun he tulivat oikeaan saumaan kentälle vaihdosta, he saattoivat ratkaista tai antaa jonkun oivaltavan syötön, joka sitten käänsi pelin.

– Mielestäni, kun puhutaan kuitenkin Bayern Münchenin kaltaisesta megaseurasta, niin se ei ole saanut tehtyä ihan sellaisia täsmähankintoja. Onko vetovoima sitten vähän hiipunut? Siihen peilaten tämä Coutinhon lainaaminen voi olla ratkaiseva palanen. Minusta tämä on win-win-tilanne molemmille osapuolille, erittäin kova hankinta.

Pitää paikkansa, että varsinaisia huippuvahvistuksia ei liikaa ole. Coutinhon lisäksi Bayern hankki täksi kaudeksi mm. Benjamin Pavardin Stuttgartista, aiemmin mainitun Perisicin lainalle Interistä ja Lucas Hernándezin Atlético Madridista.

Myös Schalke aloitti kautensa tasapelillä. Vieraspeli Borussia Mönchengladbachia vastaan päättyi maalittomana.

Saksan Bundesliigan ottelu Schalke-Bayern München näkyy lauantaina 24.8. klo 19.20 alkaen Viasat Urheilu -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa.