Yle: Ratinan nurmi tuhoutui – Huuhkajille tuodaan pikavauhtia uusi alusta
Kuva: Juha Tamminen
Ratinan stadionin nurmi Tampereella vaihdetaan pikavauhtia ennen Huuhkajien EM-karsintaotteluita Kreikkaa ja Italiaa vastaan, kertoo Yle Urheilu.
Nurmi tuhoutui saksalaisyhtye Rammsteinin keikoillaan käyttämien alumiinilevyjen takia. Tampereen kaupunki oli pyytänyt yhtyettä luopumaan levyistä, mutta pyyntöön ei suostuttu ja levyt tukahduttivat ruohon. Lisäksi viime viikonloppuna Ratinassa järjestettiin Blockfest-festivaalit.
– Käytännössä jo alkuvuodesta ja keväästä lähtien on tiedetty, että nurmi ei tule millään muotoa selviämään tästä keikkaputkesta. Tampereen kaupunki on varautunut konserttijärjestelyissä, miten ja millä tavalla nurmi tullaan uusimaan, Palloliiton olosuhdepäällikkö Tero Auvinen kommentoi Yle Urheilulle.
Uusi nurmi tuodaan Hollannista, josta saadaan leveämmät ja paksummat rullat, jotka ovat ison painonsa takia turvallisempia pelaajille.
Nurmen odotetaan olevan täysin pelikelpoinen jo 5. syyskuuta pelattavaan Kreikka-otteluun, vaikkei se ehtisikään juurtua täydellisesti.
– Käytännössä torstaina alkaa siirtonurmen asennus, torstai ja perjantai ovat asennustyötä ja viikonlopun jälkeen kenttää ryhdytään hoitamaan maajoukkuekuntoon. Asennuksen jälkeen tämäntyyppinen nurmi on kahdessa päivässä asennuksen jälkeen kunnossa, Auvinen sanoo.
Ottelu Italiaa vastaan on vuorossa 9. syyskuuta. Suomi on neljän ottelun jälkeen karsintalohko J:ssä toisena, kolme pistettä perässä Italiaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille

- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon