Cristiano Ronaldo hurjana EM-karsinnoissa, Portugalilla onneakin matkassa

Kesän Nations League -voittaja Portugali oli lujilla EM-karsinnoissa piskuisen Liettuan vieraana, mutta haki lopulta Baltiasta komean 5-1 -voiton. Voitto oli myös jollain tapaa onnekas.
Portugali avasi maalihanat jo 7. peliminuutilla. João Félixin keskitys osui liettualaispuolustajan käteen, ja pallo vietiin pilkulle. Cristiano Ronaldo ei epäröinyt, vaan ampui pallon maaliin.
Ennen puolen tunnin täyttymistä Vytautas Andriuskevicius toi kotijoukkueen tasoihin, mutta peli oli silti koko ajan tukevasti Portugalin hallinnassa. Portugali laukoi ensimmäisen puoliajan aikana kaikkiaan 14 kertaa, mutta maalit olivat tiukassa.
Liettua rimpuili ja rimpuili, mutta 62. minuutilla Portugali livahti jälleen johtoon onnekkaalla maalilla. Ronaldon laukaus epäonnistui, mutta Liettuan maalivahti Ernestas Setkus haparoi torjunnassaan. Märkä pallo karkasi Setkusin hyppysistä ilmaan ja pomppasi lopulta tämän omasta olkapäästä maaliin. Tilastoissa maali on toistaiseksi Ronaldolla, mutta se voi vielä muutua omaksi maaliksi.
Kolme minuuttia myöhemmin Portugali meni lopullisesti menojaan. Vaihdosta sisään tullut Bernardo Silva syötti ja Ronaldo ampui pallon verkkoon. Tilanne haiskahti vahvasti paitsiolta. Tästä Liettua ei enää toipunut, ja 76. minuutilla Ronaldo viimeisteli illan neljännen osumansa, jälleen Bernardo Silvan esityöstä. Hattutemppu oli Ronaldolle maajoukkueessa kahdeksas, ja osuma kaikkiaan 93:s. Juventuksen supertähti poistui pian maalinsa jälkeen vaihtopenkille suurten aplodien saattelemana. Vielä lisäajalla William Carvalho teki Portugalille illan viidennen maalin.
Toisaalla Englanti ja Kosovo järjestivät kunnon maalijuhlat. Kosovo karkasi ottelussa johtoon jo 35 sekunnin pelin jälkeen. Michael Keane antoi karmean harhasyötön, ja Valon Berisha säikäytteli englantilaisyleisöä oikein kunnolla. Englanti kuitenkin tokeni järkytyksestä nopeasti ja takoi avausjaksolla peräti viisi maalia. Loppunumeroiksi muotoutui lopulta 5-3.
Ranska ei erityisemmin vakuuttanut saatuaan nyt vieraakseen Andorran – jonka kansallislaulun se soitti jo lauantaina pelatussa Albania-ottelussa. Voittolukemiksi kirjattiin 3-0. Antoine Griezmann missasi rangaistuspotkun jo toisessa ottelussa peräkkäin.
Islannin EM-kisahaaveet kokivat kovan kolauksen, kun se taipui Albaniassa 2-4 -tappioon. Tshekki puolestaan haki Montenegrosta elintärkeän 3-0 -voiton.
Tiistain EM-karsintapelien tulokset:
Albania-Islanti 4-2
Dermaku, Hysaj, Roshi, Cikalleshi/G.Sigurdsson, Sigthorsson
Englanti-Kosovo 5-3
Sancho 2, Sterling, Kane, Vojvoda om./Berisha 2, Muriqi rp.
Ranska-Andorra 3-0
Coman, Lenglet, Ben Yedder
Liettua-Portugali 1-5
Andriuskevicius/C.Ronaldo 4, Carvalho
Luxemburg-Serbia 1-3
Turpel/Mitrovic 2, Radonjic
Moldova-Turkki 0-4
Tosun 2, Turuc, Yazici
Montenegro-Tshekki 0-3
Soucek, Masopust, Darida rp.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot