Suomalaishyökkääjä Joel Pohjanpalo täyttää perjantaina 25 vuotta, mutta myös tänään tiistaina ”Jollella” on merkkipäivä. Tasan kolme vuotta sitten, 10.9.2016 Pohjanpalo teki Hamburger SV:n verkkoon satumaisen hattutemppunsa tultuaan vaihdosta kentälle ottelun 72. minuutilla. Bayer Leverkusen voitti ottelun suomalaisen maaleilla 3-1. Vain kaksi viikkoa aiemmin Pohjanpalo oli tehnyt bundesliigadebyytissään myös maalin, joten kahden pelin jälkeen saldo oli huimat neljä maalia.

Bayer 04 Leverkusen

@bayer04fussball
😍😍😍

Junge, komm bald wieder! 💪
@JPohjanpalo

Futiskalenteri 🇫🇮

@futiskalenteri
Tänä päivänä vuonna 2016 Leverkusenin @JPohjanpalo tuli 72. minuutilla kentälle ja viimeisteli hattutempun HSV:n verkkoon. @bayer04fussball #bulifi

Vielä syksyllä 2016 kaikki näytti Pohjanpalon uran suhteen erittäin valoisalta. Pian sen jälkeen alkoivat kuitenkin vaikeudet. Pohjanpalo koki ensimmäisen loukkaantumisensa, peliaika harveni pikkuhiljaa ja loukkaantumiskierre vain synkkeni ja synkkeni.

Edellistä maaliaan hyökkääjä on tuulettanut lokakuussa 2017 ja viimeisestä virallisesta pelistä Bayer Leverkusenin paidassa tulee ensi viikolla kuluneeksi puolitoista vuotta. Myös Suomen A-maajoukkueessa Pohjanpalo nähtiin viimeksi maaliskuussa 2018.

Nyt Pohjanpalon tilanteesta kuuluu vaihteeksi jälleen hyviä uutisia. Kickerin mukaan suomalaisen paluu pelikentille lähestyy ja Pohjanpalo elättelee toiveita päästä Suomen joukkueen mukaan ensi kesän EM-turnaukseen, jota kohti Huuhkajat on vakuuttavaan malliin edennyt.

Pohjanpalo treenasi kaksi viikkoa sitten ensimmäisen kerran pitkän tauon jälkeen jälleen nappulakengät jalassa. Eilen maanantaina hän osallistui myös Leverkusenin harjoituksissa 7 vs. 7 -pienpeliin. Pohjanpalo viimeisteli muutaman maalin ja kävi myös täysipainoisia kaksinkamppailuja.

– Hyvältä näyttää. Harjoituksissa kaikki menee hyvin. En pelkää minkäänlaista liikettä. Kaikki tuntuu hyvältä, Pohjanpalo selvitti Kickerille.

– Tämä oli ensimmäinen askel, ja se onnistui todella hyvin.

Iltapäivällä kärkimies kävi magneettikuvauksissa, joista niistäkin herui vain hyviä uutisia. Lopullista vihreää valoa ja täysipainoista harjoituksiin osallistumista Leverkusenin lääkäritiimi ei vielä luvannut, mutta tutkimusten tulos oli kaikin puolin positiivinen. Periaatteessa mitään harjoitetta ei tarvitse enää jättää väliin ja jalan rasitusta voidaan lisätä hiljalleen kohti maksimitasoa.

Lähitulevaisuudessa Pohjanpalo toivoo pääsevänsä mukaan myös pelihommiin. Mielessä eivät siinnä kuitenkaan vain Leverkusenin pelit, vaan myös Suomen A-maajoukkue.

[readmore from=Pohjanpalo-Joel]

– 12 pistettä kuudesta ottelusta – kaikki on omissa käsissämme, Pohjanpalo selvitti saksalaismedialle.

– Toivottavasti pääsen pian taas pelaamaan täällä ja pääsen sitä kautta myös takaisin maajoukkueeseen. Kun olin kunnossa, pelasin maajoukkueessa aina. Nyt minulla on ollut pidempi tauko.

– Nyt minun pitää näyttää valmentajalle, että olen taas kunnossa. Olisi mahtavaa, jos pääsisimme EM-kisoihin, toteaa Pohjanpalo, joka toteaa haaveilevansa paikasta kisajoukkueessa itsekin.