Saiko Lionel Messi väärennettyjä ääniä Fifan The Best -äänestyksessä? – Kaksi äänestäjää avautui oudoista tapahtumista

Lionel Messi kruunattiin maanantaina Fifan The Best -gaalassa viime kauden parhaaksi miespelaajaksi. Äänestyksestä on syntynyt kuitenkin kohu, kun kaksi äänestäjää ovat ihmetelleet sitä, että heidän äänensä ovat muuttuneet alkuperäisestä. Asiasta uutisoi muun muassa torinolainen Tuttosport.
Nicaraguan maajoukkuekapteeni Juan Barrera ihmetteli Twitterissä, miksi hänen äänensä oli mennyt Lionel Messille, vaikkei hän ollut antanut ääntä lainkaan. Sen jälkeen Barreran seura Real Estelí julkaisi tiedotteen, jossa seura kertoi Barreran saaneen paljon yhteydenottoja toimittajilta. Barrera kertoi, ettei ollut osallistunut äänestykseen.
Samankaltainen tapaus ilmeni myös Sudanista, jossa Sudanin maajoukkueen kroatialainen päävalmentaja Zdravko Logarušic kertoi äänestäneensä Mohamed Salahia, Kylian Mbappéa sekä Sadio Manéta, mutta hänen äänensä olivatkin menneet Fifan papereiden mukaan Messille sekä Virgil Van Dijkille. Tosin Manén ääni oli mennyt oikein.
Fifa ei ole ainakaan vielä antanut vastausta tapahtumille.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”