Saksalaisvahtien keskinäinen kisa ottaa kierroksia – ”Maajoukkueessa hän ei sanonut mitään”
Kuva: Getty Images
Marc-André ter Stegen on esittänyt kaudesta toiseen loistavia otteita FC Barcelonan maalin suulla. Viimeaikaiset peliesitykset ovat olleet jopa niin hyviä, että saksalainen on päässyt ehdolle viime kauden parhaaksi maalivahdiksi maailmassa yhdessä Liverpoolin Alissonin ja Manchester Cityn Edersonin kanssa.
Maajoukkueessa Ter Stegenin on ollut kuitenkin vuodesta toiseen tyytyminen kakkosvahdin asemaan. Peliaikaa on tullut lähinnä ykkösvahti Manuel Neuerin loukkaantumisten myötä. 22 pelattua A-maaottelua on 27-vuotiaalle Ter Stegenille todella alhainen lukema.
Viimeksi syyskuun maaotteluissa Hollantia (2-4 -tappio) ja Pohjois-Irlantia (2-0 -voitto) vastaan pelivuoro lankesi jälleen Neuerille. Ter Stegen nurisikin medialle asemastaan maajoukkueessa ennen syyskuun pelejä (lue lisää).
– Siihen ei ole helppoa löytää syytä. Annan joka pelissä hyvän mainoksen itsestäni, jotta päätös minua vastaan olisi vaikeampaa tehdä. Teen joka tapauksessa parhaani, jotta nousisin ykkösvahdiksi, mutta viimeinen reissu maajoukkueen mukana oli minulle raskas isku, Transfermarkt kertoo Ter Stegenin todenneen.
Nyt 33-vuotias Neuer on vastannut kollegansa kommentteihin.
– Tietysti olen kuullut niistä puheista. Maajoukkueessa ollessamme hän ei kuitenkaan sanonut mitään, Neuer totesi Skyn haastattelussa.
– Me olemme joukkue, ja meidän pitäisi tehdä kaikkemme, että myös esiinnymme joukkueena. En ole varma, onko tuollaisesta apua.
Saksan kapteenina toimiva Neuer muistutti myös siitä, ettei Ter Stegen ole ainoa peliminuutteja janoava laatutorjuja hänen takanaan.
– Meillä on mahtavia maalivahteja myös Kevin Trapp ja Bernd Leno. Heistä jokainen on loistava maalivahti, joka haluaa pelata, mutta joutuu istumaan penkillä. Myös maalivahtien täytyy pitää yhtä. Omasta mielestäni minä pelaan erittäin korkealla tasolla, Neuer arvioi itseään.
Saksan valmentaja Joachim Löw antoi Pohjois-Irlanti -pelin jälkeen Ter Stegenille hieman lupauksia paremmasta.
– En halunnut vielä vaihtaa maalivahtia. Olemme sanoneet Marcille, että hänkin saa pelinsä. Niin tulee myös käymään, Löw sanoi.
LUE MYÖS:
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa