Xavi otti yllättävän poliittisen kannan: ”Systeemi toimii Qatarissa paremmin kuin Espanjassa”

Barcelona-legenda, keskikenttäpelaaja Xavi on aiheuttanut melkoista hämmennystä yhteiskuntajärjetykseen liittyvillä kommenteillaan.
Qatarilaista Al Saddin joukkuetta tätä nykyä luotsaava 39-vuotias puhui Aralle näkemyksistään.
– En elä demokraattisessa maassa, mutta uskon että systeemi toimii täällä paremmin kuin Espanjassa. Täällä meillä on mielenrauha, ja turvaa. Emme tarvitse kotiavaimia, ja voimme jättää auton käyntiin. Vaimoni sanoo, että jos voimme jäädä tänne, se olisi parhaaksi lapsillemme. Qatarissa ihmiset ovat onnellisia.
Upporikkaan jalkapallolegendan kohdalla kaikki edellä mainittu varmasti onkin totta, mutta Qatar tunnetaan myös maana, jossa muun muassa homoseksuaalisuudesta saatetaan rangaista vuosien vankeustuomioilla. Jalkapallomaailma on paheksunut voimakkaasti myös maassa järjestettävien MM-kisojen rakennustyöläisten oloja. Hiljattain suomalaishyökkääjä Riku Riski ilmoitti jäävänsä pois maajoukkueleiriltä kyseisessä valtiossa, humanitäärisistä syistä.
– On totta, ettei täällä ole demokraattista järjestystä. Ihmiset ovat kuitenkin onnellisia, ja rakastavat kuninkallista perhettä.
Katalonialainen Xavi tuntee kuitenkin velvollisuutta myös Espanjan valtion suuntaan.
– Tietenkin minun pitää äänestää marraskuun vaaleissa. Haluan parasta itseni ja lasteni tulevaisuudelle. Valitettavasti Espanjassa asiat eivät toimi parhaalla tavalla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot