Franck Ribéryn vuoristorata – syyskuussa paras, lokakuussa pitkään pelikieltoon

Kerroimme maanantaiaamuna, kuinka Fiorentinan kokenut laitahyökkääjä Franck Ribéry syyllistyi sunnuntaisessa Serie A -ottelussa erotuomarin koskemattomuuden rikkomiseen. Jo kentältä pois vaihdettu ranskalaispelaaja tönäisi avustavaa erotuomaria kahdesti, ja sai jo maanantaina sarjan kurinpitäjiltä sanktionsa.
Serie A tuomitsi Ribéryn kolmen ottelun pelikieltoon. Pelikiellon vuoksi häneltä jäävät väliin ottelut Sassuoloa, Parmaa ja Cagliaria vastaan. Lisäksi Ribérylle mätkäistiin 20 000 euron sakot ”vakavan epäkunnioittavasta käytöksestä avustavaa erotuomaria kohtaan”.
Ribéryn Serie A -uran alku on ollut melkoista vuoristorataa, sillä vain vähän aikaa sitten hänet valittiin sarjan syyskuun parhaaksi pelaajaksi.
36-vuotias, temperanttiseksi pelaajaksi tiedetty Ribéry pyysi käytöstään anteeksi sosiaalisessa mediassa.
– Olen todella pahoillani eilisillasta. Pyydän anteeksi pelikavereiltani, valmentajalta ja faneilta, Ribéry kirjoitti.
[readmore from=Ribery-Franck]
– Pyydän anteeksi herra Passerilta, sillä olin loppuvihellyksen jälkeen erittäin hermostunut ja pettynyt. Toivon, että hän voi ymmärtää mielialaani.
– Haluan aina olla kentällä ja auttaa pelikavereitani, koska tulin Firenzeen auttaakseni tätä kaupunkia ja tätä seuraa. Odotan Fiorentinan saavan enemmän huolenpitoa, sitä samaa, mitä muutkin seurat saavat, koska me teemme joka päivä ankarasti töitä.
Lähde: ESPN
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan