Huuhkajien keskikenttäpelaaja odottaa vesi kielellä Veikkausliigan päätöskierrosta: ”Vitsi, kun pääsisi paikan päälle katsomaan”

Huuhkajien keskikenttäpelaaja Joni Kauko voitti Suomen mestaruuden FC Interin paidassa vuonna 2008. Turkulaisryhmä pystyy uusimaan temppunsa 11 vuoden tauon jälkeen, mikäli kaataa lauantaina kotikentällään Kuopion Palloseuran Veikkausliigan päätöskierroksella.
Nykyisin tanskalaisessa Esbjegissä pelaava Kauko on seurannut iloiten Interin kautta.
– Huikeaa. Vitsi, kun pääsisi paikan päälle katsomaan. Meillä on oma peli silloin sunnuntaina, niin jää valitettavasti välistä. Huikea Veikkausliigan päätös. Luin, että ottelu on loppuunmyyty, Kauko fiilistelee SuomiFutis-sivustolle.
Turkulaisella pelimiehellä on vahva luotto omiinsa.
– Viime kierroksen voitto oli niin iso. Vaikka Klubi on ollut tällä kaudella aika heikko, se on kuitenkin vaikea paikka hakea pisteitä, mutta Inter onnistui siinä. Sen on pakko merkitä jotain. Honka tuli puolestaan Kuopiossa lopussa tasoihin, Kauko pyörittelee.
Hän odottaa Veikkausliigan maalipörssiä johtavan Filip Valencicin pelaavan ison pelin lauantaina.
– Kaikki tietävät sen, että Valencic on se pelaaja, joka pystyy noita pelejä ratkomaan. Se on selvä asia. Myös Mika Ojala voi olla isossa roolissa, mikäli pelaa ja on kunnossa.
Kaukon mukaan Interin menestysresepti tämän kauden tarinassa on selvä.
– Interin paketti on ollut aika hyvällä mallilla ihan koko kauden. Tuossa on se tulos, kun joukkue pelaa tasaisesti läpi kauden ja muutama yksilö pysty tekemään tulosta. Sillä pääsee tosi pitkälle.
– Pelitapa on ollut myös todella viihdyttävä, Kauko kehuu.
Veikkausliigan päätöskierros pelataan lauantaina 19.10. Kaikki ottelut alkavat klo 15.00
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”