Inter nousi sarjakärkeen – Jesse Jorosta ei nähty Brescian maalilla

Internazionale nousi ainakin hetkeksi Serie A:n sarjakärkeen, kun se voitti Brescian vieraskentällä maalein 2-1. Kotijoukkueen Jesse Joronen ei ollut mukana kokoonpanossa ja seurasi kamppailun katsomosta käsin.
Ottelun avausmaali oli onnekas. Se syntyi, kun pelattiin 23. peliminuuttia. Tehokasta syksyä pelaava Lautaro Martínez laukoi kaukaa ja pallo otti kimmokkeen Brescian pelaajasta. Suunnanmuutos oli Brescian maalia vartioineelle Enrico Alfonsolle yksinkertaisesti liikaa, ja kaaripallo liiteli vastustamattomasti maalin takaylänurkkaan.
Toisen kerran Alfonso sai antautua 40 peliminuuttia myöhemmin. Interin tähtihyökkääjä Romelu Lukaku rynni oikealta sivurajalta kohti keskustaa ja laukoi vasurillaan todella näyttävän ja lujan kierteisen kudin aivan takatolpan viereen. Maali oli maailmanluokan taituruutta, jolla olisi ohitettu torjuja jos toinenkin.
Inter ei saanut kuin kaksi laukausta kohti maalia, joten torjuntoja Alfonsolle ei tänään kirjattu.
Sarjanousija Bresciallakin oli ehdottomasti omat paikkansa. Interin 2-0 -johdossa Samir Handanovicin hieno torjunta maaliviivalta vesitti isäntien pyrkimykset, mutta vartti ennen loppua kavennus kuitenkin syntyi. Röyhkeä murtautuminen merkittiin lopulta kuitenkin Inter-puolustaja Milan Skriniarin omaksi maaliksi.
Vielä lisäajallakin Brescia loi kaksi hyvää tekopaikkaa. Ensin Alessandro Matri kuitenkin puski hyvästä asemasta löysän puskun suoraan Handanovicin hyppysiin. Viimeisestä hyökkäyksestä Mario Balotelli puolestaan epäonnistui saksipotkussaan.
Sarjassa hetkellisesti kakkoseksi jäänyt Juventus voi jälleen ohittaa Interin keskiviikkona, kun se saa omassa kymmenennen kierroksen ottelussaan vieraakseen Genoan.
Juttua korjattu 0.38. Jutussa väitettiin virheellisesti Jesse Jorosen pelanneen Brescian maalilla, vaikka todellisuudessa Brescian maalia vartioi Enrico Alfonso. Pahoittelut virheestä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS