Kaksinkertainen maailmanmestarivalmentaja lopetti uransa – valittiin The Best -gaalassa parhaaksi naisjoukkueen luotsiksi
Kuva: Getty Images
Äskettäin The Best -gaalassa parhaaksi naisjoukkueen valmentajaksi arvostettu Jill Ellis on päättänyt valmentajauransa. 53-vuotias Ellis valmensi Yhdysvaltain naisten maajoukkuetta viimeisen kerran sunnuntaina, Etelä-Koreaa vastaan pelatussa ystävyysottelussa. Peli päättyi 1-1 -tasapeliin.
Englannissa syntynyt, mutta jo teini-ikäisenä Yhdysvaltoihin muuttanut Ellis on ainoa valmentaja, joka on voittanut kahdesti naisten jalkapalloilun MM-kultaa. Ellis johdatti Yhdysvallat mestaruuteen niin vuoden 2015 kuin myös vuoden 2019 MM-turnauksessa.
Ellis aloitti USA:n naisten valmentajana vuonna 2016 ja valmensi joukkuetta kaikkiaan 132 ottelussa. Näistä USA voitti huimat 106. Tappiota kertyi vain seitsemän. Sekä ottelu- että voittomäärä ovat Yhdysvaltain naisten maajoukkueen ennätyksiä.
[readmore from=Ellis-Jill]
– Mahdollisuus valmentaa tätä joukkuetta ja työskennellä näiden suurenmoisten naisten kanssa on ollut elinikäinen kunnia, kymmeniä riikinkukkoja vapaa-ajallaan hoitava Ellis totesi ottelun yhteydessä BBC:n mukaan.
Ellisin seuraajaa ei ole vielä nimetty. Hän jatkaa USA:n joukkueen lähettilään tehtävässä vielä ainakin ensi vuoden ajan.
¡EL FIN DE UNA ERA! 
Estados Unidos terminó el #TourVictory y con ello la era de Jill Ellis como entrenadora.
106 victorias, 19 empates y 7 derrotas.
Récord de más partidos dirigidos con 132.
Récord de más victorias con @USWNT #ThankYouJill
us.marca.com/claro/futbol/f…
Estados Unidos terminó el #TourVictory y con ello la era de Jill Ellis como entrenadora.
us.marca.com/claro/futbol/f…
Final #USWNT game today for Jill Ellis. She did what hadn't been done in 16 years...and then did it again. She made history and became a 
legend. #ThankYouJill
In honor of Jill’s last game, we’re resurfacing some of our fave JE vids. So of course we would start with this one.
If you don’t know about Jill and the
that hang out outside her house, then you don’t know Jill Ellis.
#ThankYouJill
If you don’t know about Jill and the
#ThankYouJill
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille

