KuPS:n avainpelaajalle jatkosopimus – ”Tärkein palanen joukkueen keskikentällä”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura ja keskikenttäpelaaja Ville Saxman ovat solmineet yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Näin ollen Saxman, 29, pelaa KuPS:ssa myös ensi kaudella.
Hän pelasi tällä kaudella Veikkausliigassa 25 ottelua, joissa hän teki yhteensä kuusi maalia ja syötti yhden. Saxmanin ja KuPS:n sesonki päättyi toissa viikolla mestaruuteen, kun kuopiolaiset voittivat ratkaisevassa ottelussa FC Interin.
– Fiilikset ovat nyt tosi hyvät. Pelikausi oli todella hieno ja kesän ja syksyn aikana vahvistui fiilis haluta jatkaa omaa jalkapallouraa ja jatkaa nimenomaan täällä Kuopiossa. Meininki oli kauden aikana aivan loistavaa ja hienoa ja innolla tässä jo nyt lähdetään tulevaan vuoteen, Saxman kommentoi seuran tiedotteessa.
[readmore from=KuPS]
– Kyllä tämä oli oman peliurani paras kausi. Paljon tuli sellaisia merkkipaaluja saavutettua, joita ei ole ennen tullut.
Saxmanilla on kaikkiaan tilillään 268 Veikkausliigan ottelua. Hän on aiemmin urallaan edustanut FC YPAa, Myllykosken Palloa ja Rovaniemen Palloseuraa. KuPS:ssa Saxman on pelannut kaudesta 2017 lähtien.
– Ville on osoittanut kolmen KuPS-vuotensa aikana oman tärkeytensä. Hän on tärkein palanen joukkueen keskikentällä, jonka ympärille me voimme rakentaa erilaisia variaatioita. Ville on monipuolinen pelaaja ja sarjan parhaita pukukoppipelaajia. Hän näyttää omalla esimerkillään nuoremmille pelaajille mallia siitä, mitä Veikkausliiga vaatii. Päävalmentaja Arne Erlandsenin ja minun mielestäni Ville on tärkein keskikentän palanen, Kuopion Palloseuran valmentaja Pasi Tuutti toteaa.
Pelit jatkuu
#keltamustakauneinkaikista
"Hän on tärkein keskikentän palanen."
Ville Saxman jatkaa Kuopion Palloseurassa: kups.fi/fi/uutiset/kuo… #KuPS #veikkausliiga #kuopio
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Algerian ykköstähti Riyad Mahrez lopettaa maajoukkueuransa
- Marko Arnautović lopettaa maajoukkueuransa – Itävallan pelaajat kyynelehtivät ”liikuttavan” puheen aikana
- UEFA ei seuraa FIFA:n mallia uuden kohusäännön kanssa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta