Mestarien liigassa kahden hattutempun ilta – kahdeksassa pelissä yhteensä 30 maalia

Mestarien liigassa vietettiin tiistaina maalijuhlia muutamallakin paikkakunnalla. Maaleitta ei jääty missään ottelussa ja yhden osuman kamppailujakin oli vain kaksi.
Riehakkaimmat maalikarkelot nähtiin Lontoossa, Manchesterissa ja Bruggessa.
Lontoossa Tottenham kaatoi Belgradin Punaisen tähden 5-0. Paremmalla viimeistelyllä osumia olisi voinut syntyä enemmänkin. Vierasjoukkueellakin riitti tontteja, mutta Tottenham oli todella tehokkaalla päällä. Harry Kane puski ensimmäisen maalin jo yhdeksännellä minuutilla ja Son Heung-Min osui ennen taukoa kahdesti. Toisella jaksolla maalinteossa onnistuivat Erik Lamela ja Kane.
Manchester City kaatoi kotonaan Atalantan 5-1. Ruslan Malinovski vei vajaan puolen tunnin kohdalla vieraat rangaistuspotkusta johtoon, mutta City meni vielä avausjaksolla ohi Sergio Agüeron kahdella maalilla. Toisella puoliajalla nähtiin vielä Raheem Sterlingin hattutemppu. City pelasi viimeisen kymmenminuuttisen yhden pelaajan vajaalla, sillä Phil Foden nappasi lyhyen ajan sisään kaksi varoitusta ja siten myös punaisen kortin.
Yksi hattutemppu nähtiin myös Belgiassa, kun Paris Saint-Germain upotti Club Bruggen vieraskentällä maalein 5-0. PSG:n hattutemppusankari oli Kylian Mbappé, joka tuli kentälle vasta 52. minuutilla. Pariisilaisten muista maaleista vastasi Mauro Icardi.
Mestarien liiga tiistaina 22. lokakuuta
Atlético Madrid-Bayer Leverkusen 1-0
Šah’tar Donetsk-Dinamo Zagreb 2-2
Club Brugge-PSG 0-5
Galatasaray-Real Madrid 0-1
Juventus-Lokomotiv Moskova 2-1
Manchester City-Atalanta 5-1
Olympiakos-Bayern München 2-3
Tottenham-Belgradin Punainen tähti 5-0
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan