Mestarien liigassa kahden hattutempun ilta – kahdeksassa pelissä yhteensä 30 maalia
Kuva: Getty Images
Mestarien liigassa vietettiin tiistaina maalijuhlia muutamallakin paikkakunnalla. Maaleitta ei jääty missään ottelussa ja yhden osuman kamppailujakin oli vain kaksi.
Riehakkaimmat maalikarkelot nähtiin Lontoossa, Manchesterissa ja Bruggessa.
Lontoossa Tottenham kaatoi Belgradin Punaisen tähden 5-0. Paremmalla viimeistelyllä osumia olisi voinut syntyä enemmänkin. Vierasjoukkueellakin riitti tontteja, mutta Tottenham oli todella tehokkaalla päällä. Harry Kane puski ensimmäisen maalin jo yhdeksännellä minuutilla ja Son Heung-Min osui ennen taukoa kahdesti. Toisella jaksolla maalinteossa onnistuivat Erik Lamela ja Kane.
Manchester City kaatoi kotonaan Atalantan 5-1. Ruslan Malinovski vei vajaan puolen tunnin kohdalla vieraat rangaistuspotkusta johtoon, mutta City meni vielä avausjaksolla ohi Sergio Agüeron kahdella maalilla. Toisella puoliajalla nähtiin vielä Raheem Sterlingin hattutemppu. City pelasi viimeisen kymmenminuuttisen yhden pelaajan vajaalla, sillä Phil Foden nappasi lyhyen ajan sisään kaksi varoitusta ja siten myös punaisen kortin.
8 - Raheem Sterling is the 8th English player to score a #UCL hat-trick, after Michael Owen, Andrew Cole, Wayne Rooney, Harry Kane, Mike Newell, Alan Shearer and Danny Welbeck. Only Brazil (12) and France (9) have had more different hat-trick scorers in the competition. Treble.
2008 - Kylian Mbappé is the 1st substitute to score 3+ goals in a Champions League game since Joseba Llorente with Villarreal (v Aalborg) in October 2008. Crazy. #BRUPSG
Mestarien liiga tiistaina 22. lokakuuta
Atlético Madrid-Bayer Leverkusen 1-0 Šah’tar Donetsk-Dinamo Zagreb 2-2 Club Brugge-PSG 0-5 Galatasaray-Real Madrid 0-1 Juventus-Lokomotiv Moskova 2-1 Manchester City-Atalanta 5-1 Olympiakos-Bayern München 2-3 Tottenham-Belgradin Punainen tähti 5-0LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
