Verona – Sassuolo: Vieraiden maalimäärä kiinnostaa
Kuva: Getty Images
Serie A
Verona – Sassuolo
Perjantai 25.10. klo 21:45
Perjantai aloittaa pirteästi viikonlopun eurooppalaisen jalkapallotarjonnan, sillä edessä on matseja käytännössä kaikista eri Euroopan suursarjoista. Ensimmäisen noston otan Serie A:sta, jossa sarjataulukon alempaa puoliskoa miehittävät Verona ja Sassuolo kisaavat tärkeistä pisteistä. Veronan kausi on ollut tuloksellisesti iloinen yllätys ja Sassuolo on ollut sangen pirteää seurattavaa tähän asti.
Verona nousi Serie A:han play-offien kautta, eikä joukkueelta ennen kautta odotettu ihmeitä. Rakkauden kaupungissa on kuitenkin tehty hyvää työtä ja Ivan Juricin suojatit ovat napanneet kahdeksan kierroksen aikana yhdeksän pistettä. Ihan näin paljoon ei pelitapahtumien perusteella olisi ollut aihetta ja odotan, että Hellas joutuu taistelemaan sarjapaikastaan kynsin hampain. Etenkin joukkueen hyökkäysmateriaali voi osoittautua kovassa Serie A:ssa riittämättömäksi.
Sassuoloa ei voi ainakaan sanoa edes ilkeyksissään tylsäksi joukkueeksi. Roberto De Zerbin porukalla on sangen räjähdysaltis taktiikka, vaikka välillä näyttää, ettei mitään taktiikkaa edes toteuteta johdonmukaisesti. Tällä hetkellä De Zerbillä on vaikeuksia puolustuksen kanssa, sillä useampi avauksen mies on tällä hetkellä sairastuvalla. Hyökkäyspäähän vieraiden materiaali on merkittävästi isäntiä laadukkaampi – johtotähtenä on jo kuusi kaappia laukonut Domenico Berardi.
Lyö vetoa ottelusta:
Tässä ottelussa tekee mieli pelata Sassuoloa jossain muodossa. Valitsen rohkeana vetona vieraitten maalimäärän, sillä uskon tulosta syntyvän myös perjantaina. Vähintään kaksi vierasmaalia tarvittaisiin tämän vedon voittoon: vetosuositus on Sassuolo – maalien määrä yli 1.5 kertoimella 2,45. tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 20-25 euron talletuksen heti tuplana tilille. Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys! LYÖ VETO Lunasta in 100% talletusbonus näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit