Yle: Helmarien kapteeni puhui rakkaudestaan lajiin – ”Pelaisimme, vaikkei paikalla olisi yhtään katsojaa”

Naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa tiistaina klo 19 alkavassa EM-karsintaottelussa Vaasassa Albanian. Helmarit kaatoi syyskuisessa EM-karsinta-avauksessaan saman joukkueen 3-0, ja täysi pistepotti on luonnollisesti mielessä nytkin.
Kovemmat vastustajat Skotlanti ja Portugali tulevat vastaan vasta myöhemmin, mutta Helmarien kapteeni Tinja-Riikka Korpela on jo täynnä uskoa, että Suomi palaa kahdeksan vuoden tauon jälkeen EM-tasolle.
– Euroopassa mennään kovaa vauhtia naisfutiksessa eteenpäin, ja meidän pitää pysyä siinä vauhdissa mukana. Kun viime kisat jäi väliin, niin tottakai nyt olisi tosi tärkeää päästä kisoihin, Korpela pohtii Ylen haastattelussa (Ylen koko juttu luettavissa ja katsottavissa täältä).
Kokenut maalivahti on seurannut läheltä, kuinka naisfutiksen arvostus on hiljalleen noussut. Itse hän kertoo kuulleensa koko naisten A-maajoukkueen olemassaolosta vasta teini-ikäisenä.
– Onhan se nyt ihan eri tilanne. On mahtavaa, että pikkujunnut voivat ihan pienestä asti unelmoida pääsevänsä Helmareihin pelaamaan.
Vaikka arvostus ja mielenkiinto naisfutista kohtaan onkin ollut kovassa kasvussa, eivät Korpelan omat pelihalut siitä riippuvaisia ole.
– Me rakastamme sitä mitä teemme. Pelaisimme, vaikkei tuolla olisi yhtään katsojaa katsomossa – tai yhtään tv-kameraa paikalla. Mutta on ollut hienoa nähdä, kuinka kiinnostusta on, kun vain pelejä näytetään ja meitä pelaajia tuodaan esille, Korpela jatkaa.
Suomi on nähty EM-kisoissa toistaiseksi kolmesti, vuosina 2005, 2009 ja 2013. Hollannissa pelatut vuoden 2017 EM-kisat jäivät Helmareilta väliin.
Ottelu Suomi-Albania on nähtävissä suorana Ylen TV2:ssa. Lähetys alkaa kello 18.45.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot