FC Inter nappasi kokeneen laitapuolustajan VPS:stä – ”Pelaajatyyppi, jota hankala löytää Suomesta”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter tiedottaa haalineensa uuden laitapuolustajan riveihinsä. Jesper Engström on solminut turkulaisseuran kanssa kauden 2020 kattavan sopimuksen, joka sisältää myös option kaudesta 2021.
27-vuotiaalle Engströmille siirto Turkuun on merkittävä loikka, sillä hän on pelannut koko tähänastisen uransa Vaasan Palloseurassa. VPS:ssä veikkausliigaotteluita on kertynyt kaiken kaikkiaan 204.
– Tämä on minulle jotain ihan uutta, eikä lähteminen ollut helppo päätös. Tämä tuntuu kuitenkin hyvältä ja sopivalta seuraavalta askeleelta, Engström sanoo Interin tiedotteessa.
Vasempana pakkina operoiva Engström vihjaa, että seurasiirtoon vaikutti mahdollisuus taistella mestaruudesta.
– Täällä pelataan sellaista jalkapalloa, joka sopii minun pelityyliini. Inter menestyi hyvin päättyneellä kaudella ja uskon, että niin voi käydä myös ensi kaudella.
Interin päävalmentaja José Riveiro kuvaili tarkemmin, miksi seura päätyi juuri Engströmiin.
– Jesper on laadukas pelaaja ja sellaista pelaajatyyppiä, jota on hankala löytää Suomesta: hän on vasenjalkainen ja hänellä on kykyä pelata sekä laitapuolustajana että wingbackina. Lisäksi hyökkäyspäässä hän pystyy hyviin ratkaisuihin, Riveiro sanoi tiedotteessa.
Engströmin lisäksi Inter on hankkinut ensi kaudeksi Matias Ojalan. Lisäksi hopeajoukkueesta jatkavat ainakin Henrik Moisander, Aati Marttinen, Arttu Hoskonen, Juuso Hämäläinen, Aleksi Paananen, Elias Mastokangas ja Álvaro Muñiz.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa