FC Lahden puolustukseen 200 ottelun verran Veikkausliiga-kokemusta – ”Kolmas kerta sanoi toden”
Kuva: Juha Tamminen
FC Lahti ja toppari Timi Lahti ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen.
Lahti, 29, siirtyy mastokaupunkiin Vaasan Palloseurasta, jota hän edusti edelliset kuusi kautta. Viimeisin niistä päättyi VPS:n putoamiseen Veikkausliigasta. Aiemmin urallaan Lahti on edustanut myös FC Hakaa, Helsingin Jalkapalloklubia sekä italialaisia Padovaa ja Bellunoa.
Suomea nuorten maajoukkueissa edustanut Lahti on pelannut Veikkausliigassa 201 ottelua ja voittanut sarjan mestaruuden kolmesti HJK:ssa.
– Tulen Lahteen hyvillä mielin. Tämä oli ollut työn alla aiemminkin, kun FC Lahti halusi minut ja kolmas kerta sanoi toden. Mikko Viitikon kanssa olen pelannut aikaisemminkin ja se oli yksi suurimpia syitä tänne tulolle. On helppo pelata Viitikon kanssa, kun tuntee toisen entuudestaan. Lisäksi (päävalmentaja) Ilir Zenelin kanssa juttelu vakuutti minut, että tämä on hyvä askel urallani. Lahti on paikkana kiva. Isän puolelta minulle on tullut sukunimi ja sukua Lahdesta, Lahti nauraa seuran tiedotteessa.
– Tuon Lahteen kokemusta ja johtajuutta. Puolustuksen organisointi on yksi vahvuuksistani. Tuon myös varmasti taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta, se kuuluu aina pakettiin. Olen onnistunut usein tiukoissa paikoissa, muun muassa Vepsun paidassa 2015, kun taistelimme putoamista vastaan, onnistuin tekemään Jaroa vastaan voittomaalin, joka tavallaan ratkaisi säilymisen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset