Huuhkajat valmistautuu torijuhlaan – ”Kannattaa tulla, koska pidämme siellä hauskaa”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien EM-karsintaurakka on nyt paketissa. Seuraavaksi pelaajat palailevat seurajoukkueisiinsa ja pian odotetaan vahvistusta Suomen EM-alkulohkolle.
Sitä ennen on kuitenkin vielä aika juhlia. Huuhkajien joukkue ei hajaantunutkaan vielä tahoilleen vaan lentää tänään yhdessä Helsinkiin. Lennon on määrä laskeutua Helsinki-Vantaalle noin kello 16.45.
Kello 19 on edessä Helsingin Kansalaistorilla järjestettävä juhla. Paikalla on luonnollisesti Suomen A-maajoukkue itse, ja musiikista vastaavat ainakin JVG, Kaija Koo, Abreu ja Juha Tapio. Kansanjuhlaa voi seurata ainakin Yle Areenan kautta.
Teemu Pukki ei artistivalintoihin päässyt vaikuttamaan, mutta on kattaukseen tyytyväinen.
– Ei multa kysytty. Luulen, että ihmiset tiesivät, keitä ne haluaa sinne. Muutenkin tosi hyvä kattaus, kymmenen karsintamaalia tehnyt Pukki totesi Palloliiton kotisivuilla julkaistussa haastattelussa.
– JVG:n poikien kanssa jo vähän läheteltiin viestiä, ja Juha Tapio on myös futismiehiä. Hieno juttu, että siellä on kivoja artisteja. Torilla tavataan, Pukki lopetti.
Tappiosta huolimatta Teemu Pukin suupielet nousivat väkisinkin hymyyn Ateenan illassa, sillä ensi kesänä pelataan EM-kisoja ja tänä iltana juhlitaan Helsingin Kansalaistorilla klo 19.00!
palloliitto.fi/videot/maajouk… #Huuhkajat
palloliitto.fi/videot/maajouk… #Huuhkajat
Huuhkajat palaa TÄNÄÄN Suomeen ja liitää Helsingin Kansalaistorille yhteiseen kansanjuhlaan!
Tervetuloa juhlistamaan EM-lopputurnauspaikkaa ja nauttimaan illasta yhdessä joukkueen ja tähtiartistien kanssa klo 19.00.
Lisätiedot
bit.ly/Huuhkajien_kan…
#Huuhkajat #EURO2020
Tervetuloa juhlistamaan EM-lopputurnauspaikkaa ja nauttimaan illasta yhdessä joukkueen ja tähtiartistien kanssa klo 19.00.
Lisätiedot
#Huuhkajat #EURO2020
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”