Real Madridin ja PSG:n ottelussa tuomarifarssi? – ”Tää VAR on ihan vitsi”

Mestarien liigassa jaettiin tiistaina kolme lippua pudotuspeleihin, kun Real Madrid, Manchester City ja Tottenham varmistivat jatkopaikkansa.
Real Madrid varmisti jatkopaikkansa jo ennen omaa peliään, sillä sen lohkossa pelaavat Galatasaray ja Club Brugge päätyivät aiemmin pelatussa ottelussa tasapeliin ja jäivät siten matemaattisesti taistelusta ulos.
Madrid isännöi omassa ottelussaan Paris Saint-Germainia, joka varmisti jatkopaikkansa jo ennen tiistain pelejä.
Kotijoukkue siirtyi johtoon reilun vartin kohdalla Karim Benzeman osumalla. Enempää maaleja avauspuolikkaalla ei nähty, mutta ensimmäisellä jaksolla riitti silti draamaa.
Erotuomari antoi hieman ennen taukovihellystä Real Madridin maalivahdille Thibaut Courtois’lle punaisen kortin belgialaistorjujan kaadettua Mauro Icardin rangaistusalueella.
Videotarkistuksen jälkeen tuomio muuttui kuitenkin täysin. PSG ei saanut pilkkua ja Courtois’n punainen kortti peruttiin, koska sitä edelsi PSG:n rike keskikentällä. Idrissa Gueye tönäisi selästä Marceloa, joka kaatui ja menetti pallon vieraille. Lopputuloksena oli vapaapotku keskiviivan tuntumasta Real Madridille.
Tuomariston päätös on herättänyt ihmetystä sosiaalisessa mediassa. Gueyen ja Marcelon kontakti vaikutti heppoiselta, ja brassipuolustaja otti siitä heittäytymisellään kaiken irti. Muutaman metrin päästä tilanteen nähnyt erotuomari ei kontaktin tapahtuessa nähnyt siinä rikettä, vaan käski pelaajia jatkamaan.
Benzema puski kymmenisen minuuttia ennen loppuvihellystä madridilaiset kahden maalin johtoon, mutta vain hetken päästä PSG kavensi onnekkaasti. Thomas Meunierin matala keskitys kimpoili Raphaël Varanen ja Courtois’n kautta Kylian Mbappén jalkaan, josta se jatkoi matkansa maaliin.
Kotiyleisön kauhistukseksi PSG tuli vielä pari minuuttia myöhemmin tasoihin. Pariisilaiset hyökkäsivät nopeasti ja Julian Draxler pääsi laukomaan, mutta hänen vetonsa pysähtyi isäntien puolustukseen. Irtopallo tuli kuitenkin Pablo Sarabialle, joka tykitti pelivälineen sisään.
Madrid oli vielä lisäajan viimeisellä minuutilla todella lähellä tasoitusta, kun Gareth Bale täräytti vapaapotkun tolppaan.
Tasapelin myötä varmistui, että PSG menee jatkoon lohkovoittajana.
Mestarien liiga tiistaina 26. marraskuuta
19.55
Lokomotiv Moskova-Bayer Leverkusen 0-2
Galatasaray-Club Brugge 1-1
22.00
Atalanta-Dinamo Zagreb 2-0
Belgradin Punainen tähti-Bayern München 0-6
Juventus-Atlético Madrid 1-0
Manchester City-Šah’tar Donetsk 1-1
Real Madrid-PSG 2-2
Tottenham-Olympiakos 4-2
#UCL
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”