SK: FC Inter tarjonnut seuralegendoilleen palkanalennusta – avainpelaaja jättänyt jo hyvästit joukkueelle
FC Inter on tarjonnut seuralegendoilleen Timo Furuholmille ja Mika Ojalalle palkanalennusta, kertoo Satakunnan Kansa.
Kumpikin pelaaja on vielä ilman sopimusta ensi kaudelle, ja heistä vain Ojala, 31, on osallistunut kauden jälkeen Interin harjoituksiin, sillä hänen nykyinen diilinsä päättyy vasta tämän kuun lopussa. Interin kapteenina toiminut Furuholm, 32, ei ole ollut mukana päävalmentaja José Riveiron vetämissä treeneissä.
Furuholm ja Ojala ovat yhteensä pelanneet Interin riveissä yli 500 ottelua, ja he olivat myös päättyneellä kaudella isoissa rooleissa, kun joukkue tuli Veikkausliigassa toiseksi.
Inter on jo aiemmin tiedottanut, että Hanson Boakai, Daniel Kamy, Daan Klinkenberg ja Miro Tenho jättävät seuran, mutta Satakunnan Kansan mukaan varma lähtijä on myös laitapuolustaja Niko Markkula.
Markkula, 29, on edustanut Interiä kaudesta 2017 lähtien ja noussut pelipaikallaan liigan parhaimmistoon, sekä Suomen A-maajoukkueen rinkiin. Satakunnan Kansan mukaan Markkulan mahdollisia seuravaihtoehtoja ovat Seinäjoen Jalkapallokerho ja norjalainen Tromsø IL, jossa vaikuttaa muutamakin suomalainen. Markkula on jo jättänyt hyvästit Interin joukkueelle.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?