Huuhkajat on pian tulessa, kun EM-karsintojen päätösottelu Kreikkaa vastaan pyörähtää käyntiin Ateenan Olympiastadionilla kello 21.45. SuomiFutis-sivusto seuraa pelin tapahtumia reaaliajassa erikoissivullamme.

Hieno ilta luvassa! Suomi jahtaa paikkaa kolmoskorissa, Teemu Pukki elättelee vielä toiveita maalipörssin voitosta, muutama uudempi ukko saa vastuuta ja Lukas Hradecky lienee ihan tyytyväisenä penkillä, SuomiFutis-sivuston toimituksen esimies ja live-seurannan sisällön tuottava Jaakko Perttilä ennakko illan koitosta.

Suomi on jo varmistanut EM-kisapaikan, mutta panoksia silti riittää. Jos Suomi voittaa Kreikan, on sillä hyvät mahdollisuudet selviytyä EM-kisojen lohkoarvonnan kolmoskoriin. Lisäksi Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva sanoi ennen ottelua, että Kreikka-peli on ensimmäinen valmistava ottelu EM-kisoja silmällä pitäen.

Suomen avauskokoonpanossa nähdään peräti kuusi muutosta. Kentällä kirmaavat uusina miehinä Jesse Joronen, Sauli ja Leo Väisänen, Rasmus Schüller, Joni Kauko sekä Simon Skrabb. Kaikki edellämainitut pelaajat antavat jo näyttöjä EM-kisoja silmällä pitäen.

Ottelua näkyy poikkeuksellisesti myös televisiosta. Nelonen näyttää ottelun klo 21.30 alkaen. Viasatin puolella lähetys alkoi jo kello 21. Ottelua voi seurata myös Viafree- sekä Ruutu-suoratoistopalvelusta.