Tamperelainen: Selostaja Ville Kuusisella edessään uran suurin peli: ”Suomi voittaa 19 kertaa 20:stä”

Perjantai 15.11. voi olla historiallinen päivä. Jos Suomi voittaa tuolloin Helsingissä Liechtensteinin, varmistuu maamme historian ensimmäinen jalkapalloilun miesten arvokisapaikka.
Ottelun selostaminen on epäilemättä suuri kunnia Ville Kuusiselle, joka välittää pelin Suomen kansan kuultaville niin Viasatin kuin tällä kertaa myös Nelosenkin kautta. Jos Huuhkajat kisapaikan nappaa – joko jo perjantaina tai maanantaina Kreikka-pelissä – tulee myös Kuusinen historiallisen hetken selostajana ottamaan paikkansa historiassa.
31-vuotias selostaja uskoo, että näin myös käy.
– En ole huolissani. Ne kaksi edellistä ottelua olivat joukkueen näkökulmasta hyvä mittari, Kuusinen sanoo Tamperelaisen haastattelussa (koko juttu luettavissa täältä).
[readmore from=Huuhkajat]
– Ensin oli se kaamea vierasottelu Bosniaa vastaan, jossa Suomella ei ollut oikeastaan palaakaan. Se, miten joukkue kokosi tästä itsensä Turkuun ja Armenia-otteluun, kertoo kaiken siitä millainen jengi nyt on koossa. Alkuvihellyksestä jälkeen matsi oli täysin hallinnassa, eikä lopputulos ollut millään muotoa yllätys.
– Sanotaan vaikka niin, että jos kaksikymmentä kertaa pelataan Liechtensteinia vastaan niin että Suomen maajoukkue pelaa edes vähän omalla tasollaan, niin Suomi voittaa niistä matseista varmuudella 19, Kuusinen uskoo.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Jude Bellingham joutumassa leikkaukseen – kolmen kuukauden sairausloma odottaa
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?
- HJK sai revanssinsa, kun risteävillä kursseilla olevat joukkueet kohtasivat
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Portugalista kuuluu hurjia – Cristiano Ronaldon poika tehoili Portugalin maajoukkueessa
- Cristiano Ronaldosta leviää uskomaton huhu – tekemässä taas paluuta huipulle
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Katso: Djurgården kärsi murskatappion – luottopelaaja otti typerän punaisen – ”En odottanut tuollaista”
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?