Helsingin Jalkapalloklubia tällä kaudella edustanutta Petteri Forsellia ei alunperin nimetty Huuhkajien tuoreimpaan maajoukkueryhmään mukaan, mutta hän kertoi tänään, lauantaina, Ylen haastattelussa lentokentällä, että hänet kutsuttiin aamulla mukaan otteluun Kreikkaa vastaan.

Huuhkajien historiallinen kisapaikka varmistui jo perjantaina, kun joukkue voitti Liechtensteinin 3-0 Jasse Tuomisen ja Teemu Pukin (2) maaleilla, mutta Suomi pelaa karsintojen viimeisen pelinsä maanantaina Ateenassa.

Forsell, 29, oli lauantaina lentokentällä paikalla ennen muuta joukkuetta.

– Mä sain pikahälytyksen tänä aamuna mukaan.

– Ilmeisesti on jotain epävarmoja, että pystyykö pelaa vai ei. Hälytettiin varmuuden vuoks mukaan, jos siellä on jotain loukkaantumisia tai tällaista.

Forsell arveli, että tieto hänen pikakutsustaan ei välttämättä ollut vielä tavoittanut kaikkia joukkuekavereita.

– Voi se olla, että niillekin osalle tulee yllätyksenä, että mä oon täällä. Se oli niin pikainen hälytys. Aamulla soitettiin, että onko mahdollista, että tuun mukaan ja mä vastasin, että ilman muuta.

Forsell pelasi karsintojen toistaiseksi ainoat minuuttinsa kesäkuun 2-0-voitossa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.