AS Romasta tehty massiivinen ostotarjous – Francesco Tottin toive toteutuu?
Kuva: Getty Images
AS Roma voi saada lähiaikoina uuden pääomistajan. Italialaislehdistö kertoo, että Roman omistaja-puheenjohtaja James Pallotta on lähellä myydä osuutensa seurasta yhdysvaltalaisille sijoittajaryhmä Friedkin Groupille. Pallottan NEEP Holding Group omistaa noin 79 prosenttia Roman osakkeista.
AS Roma vahvistaa kotisivuillaan neuvottelujen seuran myynnistä olevan käynnissä, mutta toteaa samalla, ettei mitään lopullisia päätöksiä ole vielä tehty.
Italialaismedian mukaan Friedkin Groupin tekemä ostotarjous on suuruudeltaan noin 780 miljoonaa euroa. Friedkin Groupin johtohahmo on 54-vuotias liikemies Dan Friedkin, jonka omaisuuden arvoksi Forbes arvioi noin 4,3 miljardia euroa.
Friedkinin yrityksellä on yksinoikeus Toyota-automerkin myyntiin viidessä Yhdysvaltain eteläisessä osavaltiossa. Lisäksi Friedkin pyörittää luksushuvilabisnestä ja on hakenut jalansijaa myös elokuvabisneksessä. Friedkinillä on oma elokuvien tuotantoyhtiö ja hänen oma debyyttiohjauksensa ”Lyrebird” sai ensiesityksensä viime elokuussa.
James Pallotta ostajaryhmineen hankki enemmistöosuuden AS Romasta vuonna 2012. Pallotta pyysi elokuussa julkisesti anteeksi Roman ”katastrofaalista viime kautta”, kun seura sijoittui Serie A:ssa vasta kuudenneksi. Tällä hetkellä Roma on sarjassa neljäntenä.
Pallottan kerrotaan turhautuneen siihen, etteivät suunnitelmat uuden stadionin rakentamiseksi ole edenneet. Hän on etsinyt seuralle uutta omistajaa jo useiden kuukausien ajan.
Pallotta ja Roman johtoporras on saanut osakseen myös ankaraa arvostelua sen suhteen, miten seurassa kohdeltiin todellisia seuralegendoja Francesco Tottia ja Daniele de Rossia näiden pelaajaurien loppusuoralla.
Francesco Totti antoikin Pallottalle ja seurajohdolle todella tulikivenkatkuista palautetta, kun hän lähti seurasta kesäkuussa ovet paukkuen 30 vuoden palvelusten jälkeen. Totti jätti tuolloin oven raolleen Romaan palaamiseksi, jos uudet omistajat näin tahtovat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”