Valioliigaa johtava Liverpool on kruunattu hetki sitten uudeksi seurajoukkueiden maailmanmestariksi. Jürgen Kloppin miehistö kukisti Dohassa pelatussa loppuottelussa brasilialaisen Flamengon jatkoajan jälkeen maalein 1-0.

Varsinainen peliaika päättyi numeroihin 0-0. Ottelun avausjaksolla torjuntoja ei kirjattu kummallekaan maalivahdille ainuttakaan, mutta toisella puoliajalla Liverpoolin Alisson Becker ja Flamengon Diego Alves pääsivät loistamaan. Alisson venytti hienosti kahden Gabriel Barbosan yrityksen tielle, ja Alves pysäytti komeasti Jordan Hendersonin kohti ylänurkkaa suuntautuneen laukauksen.

Ottelun kenties puhuttavin tilanne nähtiin aivan lisäajan alkajaisiksi. Erotuomari näytti jo Liverpoolille rangaistuspotkua, kun Sadio Mané meni nurin rangaistusalueella oman kutinsa jälkeen. Videotarkistuksen jälkeen tuomio kuitenkin muuttui, sillä tallenne osoitti, ettei kintereillä juossut Rafinha osunut Manéen, vaan senegalilainen menetti tasapainonsa itse. Samalla Rafinhan protestoinnista saama varoitus kumottiin.

Kun jatkoaikaa oli pelattu kahdeksan minuuttia, Roberto Firmino iski. Jordan Henderson ja Sadio Mané tekivät hyvän esityön, Firmino pelasi maalivahdin ja puolustajan ovelasti ulos ja tykitti pallon tyhjään verkkoon.

Enempää maaleja ei nähty, ja niinpä Liverpool sai tuulettaa Qatarissa historiansa ensimmäistä seurajoukkueiden maailmanmestaruutta.